Viimeinen kerta tällä kaudella: 05.10. Hallanvaara ja savinen pelto
| |

Viimeinen kerta tällä kaudella: 05.10. Hallanvaara ja savinen pelto

Metsämieli-aloituksessa kävelimme leppoisasti pareittain ja juttelimme miten päivä on sujunut. Keskustelimme arjen rutiineista ja siitä miten tapahtumia voi järjestellä mielessään, kiireenkin keskellä. Päivän tapahtumien kertaamisesta voi oppia paljon. Hyväksyvä yhteenveto päivästä…

Omais- ja läheistapahtuma Länsi-Pasilassa
| |

Omais- ja läheistapahtuma Länsi-Pasilassa

Niemikotisäätiön hallinnon tiloissa syötiin kakkua ja keskusteltiin vertaistuen merkityksestä. Niemikotisäätiön esittelystä vastasi toiminnanjohtaja Seppo Eronen. Illan ohjelma toteutettiin yhteistyössä mielenterveysomaisten keskusliiton (linkki avautuu uuteen välilehteen) FinFami ry:n kanssa. Heidän puheenvuoronsa painottui…

07.09. Väriterapiaa kurpitsoista
| | |

07.09. Väriterapiaa kurpitsoista

Sää suosi torstaisia tapaamisiamme jälleen – oli mitä miellyttävin ilma. Syyskuun kylmenevät yöt ja lämpimät päivät auttavat juureksia eli varastovihanneksia kasvattamaan paksua kuorta. Alkuhiljentymisissä teemana oli vuodenajan voimavarakatsaus. Pienryhmissä mietimme omia…

End of content

End of content