Juhlasanomat 2023

Juhlasanomat 2023

Tämän juhlasanomalehden toimitti Niemikotisäätiön Me-tiimi, johon kuuluu palvelunkäyttäjiä ja työntekijöitä. Jutut suunnitteli, haastatteli, kirjoitti ja niiden kuvat otti toimitustiimin jäsenet ja aineistoja on kaivettu myös arkistoista sekä Niemikotisäätiön vanhoista julkaisuista. Sisältö: Lataa QR-koodi

Ryhmäläisten kumisaappat olivat tarpeen savisella pellolla.
|

Viimeinen kerta tällä kaudella: 05.10. Hallanvaara ja savinen pelto

Metsämieli-aloituksessa kävelimme leppoisasti pareittain ja juttelimme miten päivä on sujunut. Keskustelimme arjen rutiineista ja siitä miten tapahtumia voi järjestellä mielessään, kiireenkin keskellä. Päivän tapahtumien kertaamisesta voi oppia paljon. Hyväksyvä yhteenveto päivästä…

Omais- ja läheistapahtuma Länsi-Pasilassa
| |

Omais- ja läheistapahtuma Länsi-Pasilassa

Niemikotisäätiön hallinnon tiloissa syötiin kakkua ja keskusteltiin vertaistuen merkityksestä. Niemikotisäätiön esittelystä vastasi toiminnanjohtaja Seppo Eronen. Illan ohjelma toteutettiin yhteistyössä mielenterveysomaisten keskusliiton (linkki avautuu uuteen välilehteen) FinFami ry:n kanssa. Heidän puheenvuoronsa painottui…

Ruokahävikin torjuntaa, voimaantumista ja sadonkorjuujuhlaa
| |

Ruokahävikin torjuntaa, voimaantumista ja sadonkorjuujuhlaa

Vielä riittää viherpeukalohommia syksyn jo koitettua, mutta paljon muutakin tapahtuu. Tapahtuu seuraavaksi mm. näitä Ota huomioon myös nämä ja ilmoittaudu ajoissa! Nämä ovat vain yksittäisiä nostoja, koko toimintatarjonnan (joogaa, maalaamista, liikuntaa,…

End of content

End of content