Rekrymessuilla jaettujen esitteiden kuvakooste.

Osatyökykyisten rekrytointiin tärkeä askel

Työelämä kehittyy jatkuvasti sekä sisällöltään että arvoiltaan. Kehityksen myötä työelämän vastuulliset toimijat pyrkivät edistämään tasa-arvoa ja inklusiivisuutta kaikilla tasoilla. Yksi merkittävä askel Niemikotisäätiössä kohti tätä päämäärää oli työnantajille suunnatut osatyökykyisten rekrytointimessut…

Kaksi henkilöä istuttamassa pellolla kasveja yhdessä.
|

1.6. Tuuli, tuulen aistiminen, kylmät yöt

Kesäkuun ensimmäisen peltoryhmän aluksi aistimme tuulta kuunnellen, haistellen, katsoen ja tunnustellen. Aistiharjoitus olikin helppo tehdä tuulen ollessa todella kova.   Seuraavasta yöstä oli tulossa todella kylmä, joten istutetuksi suunnitellut hokkaidokurpitsat eivät vielä…

Steppi-esittelyn kansikuva
| |

Steppi – asumisen arviointikurssi esittelyssä

Katso ohjaaja/työvalmentaja Satu Rintalan tekemä virtuaaliesitys Otsonpolun hajasijoitetuista tuetuista asunnoista ja Steppi-arviointiyksiköstä. Alla esittely myös tekstinä. Otsonpolun hajasijoitetut tuetut asunnot ja Steppi-arviointikurssi Tervetuloa tutustumaan hajasijoitettujen tuettujen asuntojen toimistoon ja Steppi arviointiyksikköön….

11.5. Kaunis ja lämmin sää helli meitä
|

11.5. Kaunis ja lämmin sää helli meitä

Aloitimme torstain 11.5.2023 peltoviljelyryhmän Metsämieli-harjoituksella, jossa lähestyimme puita turisteina niin kuin emme olisi puita aiemmin nähneetkään. Uudenlainen lähestymistapa herätteli meitä havainnoimaan luontoa kaikilla aisteilla. Sää suosi luonnosta nautiskelijoita, kun aurinko paistoi…

Otsonpolun tuetut ja hajasijoitetut tuetut asunnot esittelyssä
| |

Otsonpolun tuetut ja hajasijoitetut tuetut asunnot esittelyssä

Katso ohjaaja/työvalmentaja Satu Rintalan tekemä virtuaaliesitys Otsonpolun tuetuista asunnoista. Alla esittely myös tekstinä. Otsonpolun tuetut ja hajasijoitetut tuetut asunnot Tervetuloa Otsonpolulle! Otsonpolku koostuu kahdesta talosta, AB- ja CD-talot. Sijaitsemme Mellunmäessä. Otsonpolun…

End of content

End of content