Yhteiskunnallinen yritys -logo

Kirjaaminen Niemikotisäätiöllä -blogisarjassa kirjaamisasiantuntija Niina Sahlberg pohtii ja perkaa kirjaamista Niemikotisäätiön palveluissa ja kansallisissa muutostuulissa. Kansa-koulu -hankkeen kirjaamisvalmennus antoi hyvät eväät kirjaamiskäytänteiden tarkasteluun ja opetti paljon uutta.
Blogisarjan osat:
1. Tulevaisuuden kehitysaskel
2. Valtaa, vastuuta ja valintoja
3. Rakenteinen kirjaaminen
4. Toipumisorientaatio

Toipumisorientaatio on asiakaslähtöinen lähestymistapa, joka korostaa itsemääräämisoikeutta, voimavaroja ja ihmisen aktiivista roolia omassa elämässään, vaikeuksista huolimatta. Kirjaaminen ei ole pelkkää tietojen tallentamista, vaan se toimii parhaimmillaan myös tärkeänä välineenä toipumisprosessin tukemisessa.

Kirjaamiskäytäntöjämme kehitetään jatkuvasti vastaamaan valtakunnallisten tarpeiden lisäksi toipumisorientaation periaatteita. Tämä tarkoittaa palvelunkäyttäjien osallistamista mukaan kirjaamiseen. Toipumisorientaatio näkyy erityisesti siinä, että palvelunkäyttäjä nähdään aktiivisena toimijana omassa elämässään. Kirjaukset tehdään palvelunkäyttäjälle, palvelunkäyttäjää varten. Henkilökuntaa kannustetaan pohtimaan omaa kirjaamistapaansa ja haastamaan juurtuneita käytänteitä.

Kun Kanta-palvelut otetaan aikanaan käyttöön, kirjaukset tulevat lähes viiveettä näkyviin OmaKantaan. Siksi on tärkeää jakaa ymmärrys siitä, mitä ja miten kirjataan. Toisinaan ollaan asioista eri mieltä. Se on luonnollista, katsommehan asioita aina omasta itsestämme lähtöisin. Nämä näkemyserot on tärkeä tuoda näkyviin kirjauksissa. Ohjaajalla on ammatillinen näkökulma ja palvelunkäyttäjällä oman elämänsä asiantuntijuuden näkökulma. Molemmille on tilaa.

Kirjaamisessa tulisi keskittyä palvelunkäyttäjän vahvuuksiin ja voimavaroihin, ei pelkästään haasteisiin. Positiivisten näkökulmien korostaminen on olennaista, sillä pienetkin edistysaskeleet voivat olla merkittäviä toipumisprosessissa. Se kasvaa, mihin kiinnitetään huomiota.

Valtakunnallisesti yhdenmukaiset tietorakenteet ohjaavat kirjaamista, mutta mahdollisuuksien mukaan tavoitteet, toiveet ja huolenaiheet kirjataan palvelunkäyttäjän omin sanoin. Kirjauksillakin pyritään kannustamaan vastuun ottamista omasta toipumisesta ja tekemään hyvinvointia tukevia päätöksiä. Tai ainakin tekemään ne näkyviksi. Kuinka monella on joku, joka ikään kuin kirjoittaa päiväkirjaa sinun puolestasi?

Positiivinen palaute ja onnistumisten kirjaaminen voivat lisätä motivaatiota ja uskoa omiin kykyihin. Kannustava ja tukeva sävy kirjauksissa voi vahvistaa tunnetta siitä, että ollaan matkalla kohti oman näköistä elämää.

Miltä sinusta tuntuisi lukea jatkuvasti pelkästään asioista, jotka eivät ole juuri nyt sujuneet?