Kevättalven tekemistärppejä
Tekemisvinkkejä keväiseen talvilomaviikkoon: Lisää tapahtumia kalenterissamme > Lataa QR-koodi
Tekemisvinkkejä keväiseen talvilomaviikkoon: Lisää tapahtumia kalenterissamme > Lataa QR-koodi
Niemikotisäätiön ympäristötyöryhmässä kehitettiin 2022 vuosikello, jonka avulla nostetaan erilaisia ympäristön ja muun hyvinvoinnin teemoja keskusteluun ja käytännön työhön yksiköissä. Uusimman Ekokompassi-sertifioinnin yhteydessä vuosikellomme saikin kiitosta vaikuttamistyöstään. Vuoden 2023 aikana ympäristötyötämme vietiin…
Tunnustus jaettiin Y-Säätiön järjestämillä Y-päivillä 30.1.2024. Y-Säätiön toimitusjohtaja Teija Ojankoski kuvasi Niemikotisäätiön toimintaa näin: ”Kyseessä on organisaatio, jossa kaikki kulkevat samaan suuntaan. Sen huomaa siitä, että asukkaat osallistuvat tehtäviin, joissa heitä…
Vuoden 2024 kokemusasiantuntijakoulutus käynnistyi kahdella kuuden tunnin koulutuspäivällä 18.–19.1.2024. Koulutuksen aloitti 10 vertaista. Ensimmäisinä päivinä käsiteltiin teemoja mitä kokemusasiantuntijuus on, mitkä ovat hyvän elämänlaadun osatekijät ja kokemusasiantuntijan oman tarinan merkitys. Uutena…
Tässä yhden Yhdessä yli rajojen -näyttelyyn osallistuneen taiteilijan teksti näyttelystä ja taiteen tekemisestä. Tällä tunnelmalla on mitä parhainta lähteä uuteen vuoteen! Moi kaikki – taiteenkin – ystävät! Ensin asiaa meistä amatööreistä,…
Villa Borgiksen Helppoa liikuntaa -ryhmä vieraili 20.12. Jousiammuntaseura Wilhelm Tellin tiloissa harjoittelemassa jousiammuntaa. Mukana oli kymmenen palvelunkäyttäjää ja ohjaajat Virve ja Ulla. Meitä ohjasivat seuran puheenjohtaja Robert ja hänen valmennettavansa Miira….
Haagan Haiku ilmestyi ja nyt on kyllä kuulkaa järeä numero! Lehdessä on komeat 44 sivua ja juttuja löytyy laidasta laitaan; on haastatteluja, tietopuolista asiaa, historiaa, kertomuksia, kokemustarinoita, kuvia, piirroksia ja tietenkin…
Mietitkö koskaan vaatteesi elinkaarta? Ennen vaatteen päätymistä kaupan rekkiin kuluttajan hypisteltäviksi, on sen matka alkanut jo kauan ennen sisältäen ainakin suunnittelun, materiaalien valmistuksen, leikkuun, ompelun ja kuljetuksen. Toivoisimme, että meille myytäisiin…
Niemikotisäätiön Lassilan tuettujen asuntojen asumisyksikkö siirtyy uusiin vastavalmistuneisiin tiloihin Pallomäentie 1:een, Suutarilan kaupunginosaan loppuvuodesta 2023. Y-Säätiön rakennuttamassa uudessa Pallomäentien kiinteistössä on modernit 27-28 neliön yksiöt ja väljät yhteiset tilat Niemikotisäätiön 31:lle…
Helsingin kaupungin asunnot Oy:n (Heka Oy) ja As Oy:n (Heka As Oy) vaatimat vuokrankorotukset vuodelle 2024 ovat aiheuttaneet vakavia huolenaiheita Niemikotisäätiön palvelunkäyttäjille ja henkilökunnalle. Mediassa paljon puhuttaneet vuokrankorotukset koskettavat valitettavasti myös…
End of content
End of content