Peltokausi avattiin toukokuussa
Tänä vuonna kirjoitamme taas kaupunkiviljelypäiväkirjaa. Varsinainen peltokausi aloitettiin 3.5.2024.
Tänä vuonna kirjoitamme taas kaupunkiviljelypäiväkirjaa. Varsinainen peltokausi aloitettiin 3.5.2024.
Huonekasvien keväthuolto Kevään tullen on hyvä huoltaa myös rakkaita viherkasveja, jotta nekin pystyvät iloitsemaan kevään tulosta ja uudesta kasvukaudesta ikkunalla. Voit esimerkiksi tuoda isolehtiset ruukkukasvit keittiön lavuaariin ja suihkutella niitä puhtaaksi,…
Teatterileiri 4.-6.3.2024 Maanantai. Lähtö aurinkoiseen Kesäharjuun. Iitti kauniina. Tunnelma odottava pikkubussissa.Yhteensä leirillä meitä on yhdeksän henkilöä. Tunnen, että teatterin tekeminen on aina jännää, ja jotenkin itsensä likoon laittaminen on hetkessä jopa pelon tunteiden…
Niemikotisäätiön kokemusasiantuntijakoulutuksen oppimisympäristö on tunnistettu PAIKKO-järjestelmässä, osana Kokemuksesi on arvokas -hanketta. PAIKKO on valtakunnallinen osaamisen tunnistamisen järjestelmä ja se sisältää työkalut sujuvaan opinnollistamisen toteuttamiseen. Työpaikan oppimismahdollisuuksien ja valmennuksessa kertyneen osaamisen raportointi…
Infotilaisuus 25.4.2024 klo 14 Perho Liiketalousopistossa, Vanha Helsingintie 13, tila 003 Taas on mahdollisuus osallistua toukokuusta lokakuuhun kestävään peltoryhmään, jossa pääsee näkemään kasvin koko kasvukaaren siemenestä sadonkorjuuseen. Peltoryhmä kokoontuu kauden ajan…
Portaiden käyttäminen hissin sijaan on todellinen kuntobuustaus. Porraskävely on kolme kertaa tasamaakävelyä tehokkaampaa ja kaloria kuulkaa palaa. Hissittömyys säästää tietenkin myös sähköenergiaa. Hissitön huhtikuu on Niemikotisäätiön ympäristötyöryhmän haaste yrityksille, yhteisöille ja yksityisille…
Järjestyksessään kolmannet valtakunnalliset toipumisorientaatiopäivät pidettiin tänä vuonna Seinäjoella, toimisto- ja tapahtumakeskus Framin tiloissa 18.–19.3.2024. Kaksipäiväinen tapahtuma keräsi lähes 140 osallistujaa eri puolelta Suomea. Mukana oli toimijoita mm. hyvinvointialueilta, sosiaalipsykiatrisista järjestöistä ja…
Salli Halén piti maaliskuun kokemusasiantuntijakoulutuspäivillä työpajan aiheesta ”Turvadinosaurus ja muut ammattiahdistujan varautumisvinkit”. Salli on käynyt Niemikotisäätiön kokemusasiantuntijakoulutuksen vuonna 2022. Kutsumme koulutuksen käyneitä kokemusasiantuntijoita vieraileviksi luennoitsijoiksi ja työpajojen pitäjiksi uusiin koulutuksiin. Vakituisia…
Niilo on toipujilta toipujille, palvelunkäyttäjien kanssa yhdessä kehitetty mobiilisovellus Android- ja iPhone-älylaitteille. Vuonna 2021 julkaistu sovellus on kehittynyt pitkäjänteisesti vuosien mittaan. Nyt Niilo on kasvanut aikuiseksi ja se on valmis lähtemään…
Planetaarinen näkökulma on tapa tarkastella ihmistä ja häntä ympäröivää luontoa syvästi ja voimakkaasti toisiinsa vaikuttavana kokonaisuutena. Luonto tuottaa meille positiivisia vaikutuksia, esimerkiksi reippaan kävelylenkin jälkeen huolia on yleensä paljon vähemmän kuin…
End of content
End of content