Kieliharjoittelu sisältyy maahanmuuttajien kotoutumiskoulutukseen, jota eri palveluntarjoajat järjestävät. Kieliharjoittelun tavoitteena on oppia ja kehittää suomen kielen taitoa sekä tutustua suomalaiseen työelämään. Harjoittelujaksot…
Mikä on sinulle tärkeää ja merkityksellistä? Vastaamalla tähän kysymykseen pääset selville elämäsi arvoista. Arvot ovat kulttuuriin sidottuja ja suomalaisten arvoista nousevatkin esille…
Suomessa on jokunen villimehiläislaji, mutta erityisesti tarhamehiläiset elävät hoidettavissa yhteiskunnissa, jotka tuottavat ruokaa, jota kutsumme hunajaksi. Hunaja oli aikoinaan lähes ainoa tarjolla…
Sain suosituksen pyrkiä kokekoulutukseen v. 2018 hoitotaholta. Ammattilainen kertoi minulle, että olisin hyvä kokemusasiantuntija ja kysyi, olisinko kiinnostunut kouluttautumaan. Katsoin häntä huuli…
Täsmätyökykyisten rekrytapahtuma järjestettiin Metropolia Myllypurossa kolmatta kertaa 18.3.2025. Tapahtuman kehitystarina on huikea – ensimmäisen kerran pienen huoneen muutamasta näytteilleasettajasta on kolmessa vuodessa…
Kokemuskoordinaattorimme kokemusasiantuntija Sirpa (kuvassa) ja yhteisöpedagogi, ohjaaja ja kokemusasiantuntijakoulutustyöryhmän jäsen Minna eli tämän tekstin kirjoittaja, osallistuivat Kokemuksesi on arvokas -hankkeen loppuseminaariin Musiikkitalon terassilämpiössä lumisena ja harmaana…
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may affect your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.