Siltakylän kesä
Toinen kesä Siltakylässä sujui hienosti. – Kävimme yhdessä retkillä ja myös meillä vierailtiin, kertoo vastaava ohjaaja Tiina Rauhala.
Toinen kesä Siltakylässä sujui hienosti. – Kävimme yhdessä retkillä ja myös meillä vierailtiin, kertoo vastaava ohjaaja Tiina Rauhala.
Liikunta, erityisesti joukkuelajit, tuovat toipumiseen yhteisön voimaa. Liikunnasta saa elämään liikettä, rytmiä ja mielihyvää. Liikunta ei ole vain fyysistä tekemistä – se on myös tunteita: iloa, pettymystä, voitonriemua ja harmitusta. Kentällä…
Valtti Valmennuksessa annetaan ryhmävalmennuksen lisäksi yksilöllistä valmennusta ja tukea siirtymisessä työelämään tai opiskelemaan. Toisessa Valtti Valmennus -jaksossamme Jarkko Lounatvuori kertoo mitä valmennus hänelle merkitsee ja hän pohtii yhdessä työvalmentaja Satu Rintalan…
Saimme kokea Siltakylässä 12.12.2024 Hanna Mäkelän ja äänisuunnittelija Tiina Palmenin vaikuttavan tanssitaideteoksen. Yhteistilamme oli täydellinen tämän kaltaiselle esitykselle. Esitys ÄLÄ(!) -JÄÄ HYVÄSTI oli hieno, lämmin ja virkistävä ja oli ilahduttavaa nähdä…
Palvelujemme käyttäjistä ja työntekijöistä koostuvassa Me-tiimissämme keksittiin pari vuotta sitten tehdä joulukortteja omin voimin. Projekti oli monipuolinen ja pitkäjänteinen – suunniteltiin ja toteutettiin yhdessä ja hienosti piirtäjien/kuvaajien/maalaajien/runoilijoiden taidot tulevatkin näissä esiin….
Valtti Valmennuksessa lähdettiin kehittämään työvalmennusta nykyiseen muotoonsa 2019. Tulokset ovat olleet ilahduttavia. Valmennettavat löytävät yleensä oman polkunsa. Moni pääsee töihin, opiskelemaan tai muihin tavoitteisiinsa – kohti omien toiveiden mukaista elämää. Katja…
Voitko palauttaa mieleesi kuivan mäntymetsän tuoksun?
Aurinkoa ja kolmen kurpitsan kurpitsatalkoot
Korjasimme jälleen satoa – tällä kertaa vuorossa oli spagettikurpitsoja ja syötäviä kukkia.
Vielä päästiin keräämään talteen paitsi punajuuria ja kurpitsoita, myös valoa ja lämpöä
End of content
End of content