Osaamista, asennetta ja arvoa: Helsingin Seniorisäätiö näyttää mallia osatyökykyisten työllistämisessä
Vierailulla kevään -26 Kaikki töihin -tapahtuman yhteistyökumppanin luona
Vierailulla kevään -26 Kaikki töihin -tapahtuman yhteistyökumppanin luona
Toinen kesä Siltakylässä sujui hienosti. – Kävimme yhdessä retkillä ja myös meillä vierailtiin, kertoo vastaava ohjaaja Tiina Rauhala.
Niemikotisäätiön hallitus kokoontui perjantaina 19.9.2025 Kesäharjuun kokoukseen ja strategiakatsaukseen. Hallituksen kokoukset pyritään järjestämään säätiön eri yksiköissä, jotta niiden toiminta tulee samalla jäsenille tutuksi. Varsinaisen kokouksen lisäksi hallitus käsitteli tiiviisti viisi keskeistä…
Kahdeksan joukkuetta eteläisestä Suomesta, aina Tampereelta ja Raisiosta asti, kokoontui 9.9. mielenterveystoipujien jalkapalloturnaukseen. Aurinkoinen ja helteinen sää loi puitteet vauhdikkaille otteluille ja hyvälle tunnelmalle. Turnauksen mestariksi kruunattiin Tampereen Pallo-Karhut, joka voitti tasaväkisestä…
Niemikotisäätiön Jälleenvuokraus-asumisyksikkö tarjoaa turvallisen kodin noin 1100 mielenterveystoipujalle Helsingissä. Toiminta perustuu pitkäjänteiseen vuokraukseen, jossa säätiö vuokraa asuntoja esimerkiksi Helsingin kaupungilta ja jälleenvuokraa niitä SAS-menettelyn kautta tuen tarpeessa oleville asukkaille. Yksikön käyttöaste on…
Kokemusasiantuntijakoulutuksemme täyttää 10 vuotta 18.8.2025 alkavan koulutushaun myötä. Nyt onkin mitä mainioin hetki muistella kokemusasiantuntijatoimintamme historiaa – ja kukapa parempi sitä muistelmaan kuin ”kokeäitimme”, Minna Tikka-Lapveteläinen. Mistä kaikki alkoi? Kyseessä oli…
Liikunta, erityisesti joukkuelajit, tuovat toipumiseen yhteisön voimaa. Liikunnasta saa elämään liikettä, rytmiä ja mielihyvää. Liikunta ei ole vain fyysistä tekemistä – se on myös tunteita: iloa, pettymystä, voitonriemua ja harmitusta. Kentällä…
Matleena: Kokemusasiantuntijan kanssa työskentely helpottaa asiakkaan asemaan asettumista. Valtti Valmennuksessa toimii viiden työvalmentajan lisäksi kaksi kokemusasiantuntijaa, joiden näkökulmia pidetään työyhteisössä suuressa arvossa. Koen, että työntekijänä on tärkeää pysähtyä pohtimaan kokemusasiantuntijan kanssa,…
Niemikotisäätiöstä osallistutaan omalla ryhmällä Suomen suurimman ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtuman, Helsinki Priden, lauantaina 28.6. järjestettävään kulkueeseen ja puistojuhlaan. Tämän vuoden teema on ”Ylpeyttä ilman rajoja”, joka korostaa jokaisen oikeutta vapauteen, ylpeyteen ja…
Aino S:n kirjoittama Kokemusasiantuntijan opas tarjoaa tutkittua tietoa ja käytännön vinkkejä kokemustiedon jakamiseen ja hyödyntämiseen. Opas on tarkoitettu mielenterveyspalvelujen kokemusasiantuntijoille ja ammattilaisille. Kokemusasiantuntijan opas on keskeisessä roolissa kokemusasiantuntijakoulutuksessamme – se toimii…
End of content
End of content