Kauden viimeinen kaupunkiviljelyryhmä
Suurin osa ryhmästä haluaisi jatkaa toimintaa myös ensi vuonna.
Suurin osa ryhmästä haluaisi jatkaa toimintaa myös ensi vuonna.
Syksyinen lauantaiaamu oli aurinkoinen vaikkakin varjossa oli hieman viileää aamulla saapuessani kello 9 Perhon oppilaitoksen parkkipaikalle, jossa pidettiin kolmannet Sadonkorjuumarkkinat. Noin puolet parkkipaikasta oli varattu markkinoille. Näytteilleasettajia oli arviolta hieman vähemmän…
Voitko palauttaa mieleesi kuivan mäntymetsän tuoksun?
Aurinkoa ja kolmen kurpitsan kurpitsatalkoot
Korjasimme jälleen satoa – tällä kertaa vuorossa oli spagettikurpitsoja ja syötäviä kukkia.
Vielä päästiin keräämään talteen paitsi punajuuria ja kurpitsoita, myös valoa ja lämpöä
Vielä päästiin keräämään talteen paitsi punajuuria ja kurpitsoita, myös valoa ja lämpöä
”Mielenkiintoinen ryhmä, monenlaista tekemistä”
26.8.–1.9.2024 vietetään yhdeksättä kertaa valtakunnallista Puunhalausviikkoa. Ja miksipä ei – viheralueet tuottavat tutkitusti hyvää ihmisille. ”Viheralueilla oleskelu alentaa elimistön stressireaktioita, kuten verenpainetta, sydämen sykettä ja lihasjännitystä ja voi siten ehkäistä sydän-…
Kaupunkiviljelyryhmä keräsi sata kiloa kurkkua.
End of content
End of content