Mitä usein mainittu sosiaalinen pääoma tarkoittaa? Se voidaan määritellä ihmisten välisiksi suhteiksi, sosiaalisiksi verkostoiksi sekä niissä syntyväksi luottamukseksi ja vastavuoroisuudeksi. Toisen määritelmän mukaan se on yksilöiden välisiä siteitä eli sosiaalisia verkostoja ja niistä syntyviä vuorovaikutuksen ja luottamuksen normeja, joista kaikki hyötyvät.

Keskeisiä sosiaalisen pääoman osia ovat mm. verkostot, kuten perhe, ystävät, työkaverit ja yhdistykset toimintoineen. Luottamus taas on uskoa siihen, että muut toimivat reilusti. Vastavuoroisuus ilmenee haluna auttaa muita ja saada itse apua tarvittaessa.

Sosiaalinen pääoma auttaa monin tavoin: se tekee arjesta sujuvampaa ja turvallisempaa. Se parantaa eri tavoin ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Se auttaa saamaan tietoa ja töitä. Selvityksissä (mm. Lomas 1998, Kawachi ja Berkman 2000, Kreuter ym. 2001, Hyyppä 2002) on saatu viitteitä siitä, että väestön runsas sosiaalinen pääoma kohentaisi terveyttä sekä lisäisi elinvuosia.

Tyypillisimmillään sosiaalinen pääoma toteutuu kansalaisyhteisöjen jäsenten vapaaehtoisena keskinäisenä toimintana, esim. talkoina. Niille on ominaista me-henki ja se, että toimintaa on vaikea käynnistää keinotekoisesti. Lisäksi yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen luovat elinvoimaa.

Kuvituspiirroksen teki tekoäly

Miten sinä voisit kartuttaa omaa sosiaalista pääomaasi ja edistää hyvinvointiasi?
Ja miten Niemikotisäätiö pystyisi tukemaan yhteisönsä jäsenten kokemusta sosiaalisen pääoman kasvamisesta?