Oletko koskaan ajatellut, että olisi ihanaa olla onnellinen? Niin minäkin! Halusin niin tavattomasti olla onnellinen, että juoksin sen perässä. Pyrin olemaan onnellinen, sellainen kuin luulin kaikkien muidenkin olevan.
Onni ei tullutkaan kylään arkeeni, kun olin niin masentunut, etten kyennyt huolehtimaan itsestäni. Onni ei tullut silloin, kun päädyin harhaisena suljetulle osastolle. En kokenut sitä, kun tärkeä parisuhde päättyi ja kipuilin sen kanssa kuka olin. Tai mitä halusin?
Elin kuin sumussa monta vuotta, kunnes päädyin ottamaan pienen pieniä askeleita. Luovuin onnellisuuden tavoittelusta ja samalla päätin, että otan sen ilolla vastaan, jos se vielä haluaa minulle näyttäytyä. Aloin myös pitää kiitollisuuspäiväkirjaa tai paremminkin kirjasin pikkuvihkooni iltaisin siltä päivältä kolme asiaa, joihin voisin olla tyytyväinen. Kuukausien kuluessa huomasin listojeni pitenevän ja tyytyväisyyteni kasvavan. Oli siis totta, että se mihin kiinnität huomiosi, kasvaa.
Olen mestarimurehtija ja jo vuosia kirjoittanut tajunnanvirtaa huolistani ja ahdistuksestani. Laitan kellon soimaan ja puran tuntojani sensuroimatta paperille. Sitten silppuan tuotokseni, ikään kuin poistamalla ikävät ajatukset mielestäni. Toimii minulla.
Pikkuhiljaa saavutin lisää tyytyväisyyttä ja eräänä päivänä joitain vuosia sitten heräsin onnellisena. Rauhallinen aamun kahvi, mielekäs työ, välittäviä ihmisiä ympärillä. Sovinto itseni ja menneisyyteni kanssa, omannäköinen elämä ja tasapaino. Ihmeellistä, ajattelin. En tehnyt mitään kummallista, mutta olin syvästi onnellinen. Onnellisuutta on jo jatkunut niin kauan, että alan uskoa siihen.
Illalla viimeinen ajatus syvä kiitollisuus, aamulla mielessä vain yksi kysymys: miten voin olla toisille hyödyksi?
