Niemikotisäätiö täyttää tänä vuonna 40 vuotta. Juhlistamme sitä yhdessä-teemalla avoimin ovin ja työpajoin. Tule tutustumaan meihin ja kertomaan mitä “yhdessä” tarkoittaa sinulle!
Seuraa juhlavuoden tapahtumia #niemikotisäätiö #niemikotisäätiö40 #yhdessä niemikoti.fi/juhlavuosi
Katso ohjaaja/työvalmentaja Satu Rintalan tekemä virtuaaliesitys työtoiminnan yksiköstä Ompelimo & Olohuone.
Alla esittely myös tekstinä.
Ompelimo & Olohuone
Niemikotisäätiön Ompelimo & Olohuone on 20-paikkainen työtoiminnan yksikkö Helsingin ytimessä, Kalevankatu 30.
Työmme koostuvat yrityksille tehtävistä alihankinaompeluista sekä yksityishenkilöiden korjausompelutöistä.
Osalla palvelunkäyttäjistä on alaan liittyvät koulutus, mutta se ei ole toimintaan osallistumisen kannalta välttämätön. Pyrimme löytämään taitotason mukaan kaikille tekemäistä.
Työtehtävät voivat koostua ompelun lisäksi töiden tarkastamisesta ja pakkaamisesta, sekä ruuanlaitosta ja siistimisestä.
Toipumisorientaation mukaisesti palvelunkäyttäjät määrittelevät omat käyntipäivänsä ja työaikansa itse, omien voimavarojensa mukaan.
Maanantaisin yksikössämme on kaikille avoin kässäkerho, missä voit tehdä omia käsitöitä ja saada tarvittaessa apua ohjaajilta. Teemme myös kuukausittain retkiä esimerkiksi museoihin.
Olemme auki maanantaista perjantaihin. Tiloissamme toimii Niemikotisäätiön verkkokauppa. Kysynnän mukaan myös verkkokaupan tuotteita valmistetaan meillä. Osoitteesta https://kauppa.niemikoti.fi (avautuu uuteen välilehteen) voit käydä katsomassa, löytyisikö verkkokaupasta jotain juuri sinulle.
Kiitos kun kävit tutustumassa Ompelimoon & Olohuoneeseen!