Niemikotisäätiön vuoden 2019 tilinpäätöksen mukaan päättynyt vuosi 2019 oli säätiölle oikein hyvä. Kaupungin tytäryhteisönä säätiö saavutti kaikki asetetut tavoitteet. 

Tavoitteiden mukaan säätiön talouden tulee olla ylijäämäinen kolmen vuoden tarkasteluajanjaksolla, mikä toteutui myös vuoden 2019 osalta. Talouden ylijäämä oli 190 000 euroa vuonna 2019, eli n. 1,2 % liikevaihdosta. Asiakastyytyväisyys pysyi tavoitteiden mukaisesti edellisen vuoden 2018 hyvällä tasolla, keskiarvon ollessa 4/5. Säätiön kyky kehittää ja tuottaa kilpailukykyisiä palveluita toteutui myös. Vuoden aikana säätiössä kehitettiin tuetun hajasijoitetun asumisen mallia, neuropsykiatrista valmennusta ja palvelunkäyttäjien yksinasumista tukevaa mobiilisovellusta.