Niemikotisäätiössä oli huhti-toukokuun ajan käynnissä palvelunkäyttäjille kirjoituskilpailu, jonka aiheena oli koronavuosi. Kilpailuun saatiin yli 10 kirjoitusta, joista raati valitsi kolme palkittavaa.

Raati tutustui teksteihin ilman tietoa kirjoittajista. Tuomariston jäsen Pasi Tuominiemi kertoi raadin työn olleen kaikille tuomariston jäsenille erittäin mieleinen ja kilpailun täyttäneen hienosti tarkoituksensa: kilpailuun tuli hienoja kirjoituksia mukava määrä.

Vaikka voittajia oli vaikeaa valita hyvistä kirjoituksista, raati päätyi lopulta yksimielisesti valitsemaan kolme parasta, joista voittajaksi Laura Myllyviidan kirjoittaman runon. 

Raati lausui seuraavaa Laura Myllyviidan runosta:

Runomuotoinen teksti on teknisesti taitava. Siinä on hyvä jatkumo, ja se herättää mielikuvia.

Se menee syvälle koronakokemukseen, josta kirjoittaja tekee teräviä huomioita. Runossa näkyy ja kuuluu koronan kosketus kaikkiin iästä riippumatta, myös ympäristöön. Kirjoittaja tuo esille huolen maapallon tilasta.

Runo on kuitenkin tulevaisuuteen katsova, kuten voi nähdä vahvasta ja toiveikkaasta lopetuksesta: ”Mutta uuden voi rakentaa / Ja ojentaa kätensä”.

Palkittiin myös kaksi muuta tekstiä: Nimetön 2/Koronavuosi (kirjoittaja Satu Mäkinen) ja Mie meen ainaki pussiin (kirjoittaja Elina Salo). Nämä proosamuotoiset tekstit olivat niin ikään ansiokkaita luotauksia koronan aikaiseen elämään. Kaikkiaan saadut kirjoitukset olivat tasokkaita, ja raatilaiset löysivät jokaisesta niistä ansioita.

Voittajille on lähetetty palkintolahjakortit postitse viikolla 25.

Onnittelemme voittajia!

Lue voittajakirjoitukset me-sivustolla osoitteessa (linkki aukeaa uuteen välilehteen) https://me.niemikoti.fi/niemikotisaation-kirjoituskilpailun-tulokset/.