Joulu on ilon aikaa. Silloin kokoonnutaan yhteen ystävien tai sukulaisten kanssa. Lauletaan, syödään ja juhlitaan. Luetaan jouluevankeliumia ruokapöydässä ja avataan lahjat jouluyönä.

Monella yksinäisellä ihmisellä on jouluna kaipuu viettää joulujuhlaa toisten kanssa. Helsingissä tähän on mahdollisuus kaikille avoimessa perinteisessä yksinäisten ja vähävaraisten joulujuhlassa. Se järjestetään tiistaina 24.12.2019 Messukeskuksessa. Messukeskus sijaitsee Pasilassa osoitteessa Messuaukio 1, 00521 Helsinki. Juhla alkaa klo 12:00, mutta sisälle pääsee jo klo 11:00.

Tarjolla on joulun aikaan kuuluvaa kristillistä sanomaa,  joululauluja ja jouluruokaa. Osallistujat ovat aikaisempina vuosina saaneet lahjaksi joulukassin. Se on sisältänyt ruokaa ja villasukkia, kaulaliinoja tai pipoja. Joku lahja lienee tänä vuonnakin luvassa. Juhlassa on perinteisesti esiintynyt joku tunnettu suomalainen artisti ja vapaaehtoistyöntekijät kattavat joulupöydän, kuten laatikot, kinkut ja rosollit. Jälkiruokana on kahvit joulutorttujen kanssa.

Yksinäisten ja vähävarasten joulujuhla on Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:n järjestämä. Hurstin suku jatkaa näin tärkeätä työtä yksinäisten ja vähävaraisten ihmisten auttamiseksi.

Metodistipappi Arvo Hursti alkoi 1910-luvulla auttamaan Helsingin katupoikia. Hänen poikansa Veikko Hursti alkoi puolestaan 1960-luvulla auttamaan kodittomia alkoholisteja ja perusti Veikko ja Lahja Hurstin Laupeudentyö ry:n. Veikko Hurstin kuoltua yhdistyksen johtoon tuli hänen poikansa Heikki Hursti. Työ jatkuu nyt jo neljännessä sukupolvessa, kun Sini Hursti on ryhtynyt toiminnanjohtajaksi. Sini on Heikin kolmesta lapsesta nuorin.

Kun nyt joulun lähestyessä muistellaan sitä ensimmäistä joulua, niin se työ mitä Hurstin suku tekee, on mielestäni kunniaksi joulun sanomalle. Samaa työtä tekevät myös seurakunnat ja mielenterveysjärjestöt, kuten Niemikotisäätiö, jotka järjestävät syrjäytyneille sisältöä elämään pyrkien toiminnallaan edistämään ihmisarvoa ja suvaitsevaisuutta.

Niemikotisäätiö on auttanut minua toipumaan psyykensairaudestani ja olen saanut kuulua kuntouttavaan yhteisöön, jolla on minulle suuri merkitys. Niemikotisäätiön antama kuntoutus on tuonut elämääni niin paljon tärkeää sisältöä, että voin tuntea kiitollisuutta sitä kohtaan. Olenhan saanut kokea niin monta hyvää hetkeä ja kuulla monta vahvistavaa sanaa, jotka ovat tukeneet minua matkallani kohti parempaa elämänlaatua.

Kiitos teille Niemikotisäätiön asiakkaille ja henkilökunnalle, jotka olette kulkeneet kanssani kuluvana vuonna. Toivon, että saatte kaikki viettää joulua turvallisella ja rauhallisella mielellä.

Heikki Krook