Niemikotisäätiön yksiköissä on koronarajoitustenkin aikana monipuolisesti tukea sekä puhelimitse että etä- ja lähitapaamisinakin.

Ota yhteyttä omaan ohjaajaasi tai yksikköösi. Palvelut ovat sinua varten myös etänä.

Niilon vapaa vertais-chat on aina auki ja kokemus­asian­tuntijoiden vetämä chat-kahvila ti klo 17 ja la klo 14.

Lue lisää >

Palvelunkäyttäjä, saat apua sähköiseen asiointiin ja yhteydenpitoon Mieli Töihin -yksiköstä. Lue lisää.

Onko sinulla hyvä linkki, joka voisi auttaa korona-pandemian aikana? Lähetä se meille tällä lomakkeella!
Linkkivinkki

MAKKARAPERUNAT, OSA 2

Oli taas aika WKND-festarille, ja taas internet loihti eteeni mahdollisuuden tehdä työkeikkaa pikaruokapisteessä siellä. Joten ei muuta kuin matkaan kohti Kalasatamaa, missä festarialue tänä vuonna sijaitsi. Oli jotain vanhaa (jotkut työkaverit ja pomo), jotain uutta (toiset työkaverit ja esiintyjät), jotain hankittua (uusi huivi päähän, tätä tarkoitusta varten ostettu) ja jotain kaikenkirjavaa (festarikansa). 

Kaikenkirjavaan mahtuu hyvin sekaan mukaan, minkä tulin huomaamaan, ja rutiinit viime vuodelta tekivät itse työnteosta huomattavasti helpompaa. Eli oli hyvä fiilistellä ravaamisen ohessa, mitä tämän vuoden festari merkitsi minulle. Tunsin hyvää mieltä touhuamisesta, nautin osasta musiikkitarjontaa, tykkäsin työkavereiden kanssa porisemisesta. Tuntui, että olen elämässä kiinni.

”We must all love each other, no matter, what colour”.

Nämä olivat  viimeiset sanat, jotka kuulin esiintymislavalta perjantai-iltana suunnatessani päivän jälkeen kotiin. 

Ne kantoivat yli lauantai- illan työrupeaman, pettymyksen pääesiintyjän peruuntumisesta, kaoottisen tunnelman. Johtolankana se, miten tärkeää on tykätä siitä kanssakulkijasta, olipa tausta mikä tahansa. Ja se on mahdollisuus, se on mahdollista. Nyt, WKND-festivaalilla ja tulevaisuudessa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Vieritä ylös