Niemikotisäätiön Valtti Valmennus -yksikön uusille urille vienyt Emma Heikkinen toivoo kuntoutuksen saatavuuteen enemmän resursseja ja vähemmän tuuria. Vuoden kuntouttaja on äänestetty työntekijöiden toimesta Niemikotisäätiössä jo vuodesta 2011 lähtien. Äänestys koetaan kivaksi ja kevyeksi tavaksi ilmaista arvostus työkaveria kohtaan.
Kollegasi valitsivat sinut vuoden kuntouttajaksi, miltä se tuntuu?
Totta kai lämmittää tosi paljon mieltä, kiitokset äänestäjille! Sinänsä kuntouttaja-titteli tuntuu vähän hassulta, sillä siitä tulee helposti mielikuva, että palvelunkäyttäjät olisivat joitain passiivisia kuntouttamisen kohteita. Jokainen työskentelee itse toipumisensa ja kuntoutumisensa eteen ja meidän työntekijöiden rooli on vain olla tukena tällä matkalla. Mutta hauska vuosittainen traditiohan tämä äänestys on 😊.
Minkä ansiosta ajattelet tämän luottamuksen osoituksen tulleen?
Vaikea lähteä arvuuttelemaan, mutta toivoisin sen liittyvän pyrkimykseeni työskennellä toipumisorientaation mukaisesti ja kohdata ihmiset tasavertaisesti. Ehkä luottamusta on tullut myös valmennuspalveluihin liittyvästä kehittämistyöstä. Tämän konkreettisen muutosvaiheen Valtti Valmennuksen palveluissa olemme käyneet läpi tiimin ja palvelunkäyttäjien kanssa viimeisen parin vuoden aikana.
Mitä asioita pidät työssäsi tärkeänä?
Pidän tärkeänä sitä, että pyrimme palveluissamme koko ajan vahvistamaan palvelunkäyttäjien osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia. Palvelunkäyttäjiämme on aktiivisesti mukana kehittämässä toimintaamme.
Yksilövalmennuksessa tulee eteen hienoja hetkiä silloin, kun henkilö löytää omaa toimijuuttaan, itseluottamus vahvistuu ja hän saavuttaa valmennukselle asettamia tavoitteitaan päästessään esimerkiksi aloittamaan opinnot, työllistyessään tai löytäessään itselleen merkityksellistä tekemistä muuta kautta.
Esihenkilönä pidän myös tärkeänä sitä, että työryhmä jaksaa ja voi hyvin. On tärkeää, että meistä jokainen voi hyödyntää työskennellessään omia vahvuuksiaan ja selkeät vastuualueet ja roolit auttavat jäsentämään ajoittain melko vaativaakin työtämme. Olemme ilokseni saaneet luotua työryhmäänkin rennon, toisiaan tukevan ja arvostavan ilmapiirin.
Minkälaisia vaikutuksia työlläsi on ollut elämääsi?
Kyllähän työstä muodostuu väkisinkin iso osa elämää ja siksi onkin tärkeää, että töissä viihtyy ja työskennellessään kokee ns. työn imua.
Olen työskennellyt Niemikotisäätiössä 13 vuoden ajan ensin Skarppi asumisvalmennusyksikössä, sitten Haagan toimintatalossa ja nyt viimeiset neljä vuotta Valtti Valmennuksessa. Olen kiitollinen siitä, että minun on ollut mahdollista säätiön sisällä kehittää itseäni ammatillisesti eri kuntoutuksen osa-alueilla. Uskon tämän vaikuttaneen siihen, että työ on pysynyt mielekkäänä ja pystyn näkemään nykyisin kokonaisvaltaisemmin, miten monesta eri tekijästä toipuminen ja kuntoutuminen voi olla kiinni.
Ihan henkilökohtaisesti koen kasvaneeni ammatillisesti eniten kolmen viime vuoden aikana. Aloitin yksikön vastaavana ohjaajana juuri samaan aikaan kun koronapandemia rantautui Suomeen. Se pakotti heti orientoitumaan uuteen rooliin ja selviämään yhdessä työryhmän ja palvelunkäyttäjien kanssa kriisiajasta.
Työssäni olen paljon kontaktissa eri yhteistyötahojen kanssa ja työnantajapuoli voi toisinaan olla se kaikkein haastavin taho vakuuttaa lähtemään mukaan yhteistyöhön kanssamme. Onnekseni olen kuitenkin saanut kohdata monia työyhteisön monimuotoisuuteen panostavia ja yhteiskuntavastuun ymmärtäviä työnantajia. Heidän kanssaan tehtävä yhteistyö on ollut palkitsevaa, koska he osaavat arvostaa osatyökykyisen työpanosta ja myös näkevät siitä saadun hyödyn omalle yritykselleen.
Nykyisessä työssäni ujon introvertin on siis täytynyt pakottautua ulos kuorestaan ja opetella olemaan välillä huomion keskipisteenäkin. Työssäni saatu kokemus on helpottanut huomattavasti muun muassa esiintymisjännitystäni. Tätä kokemusta pystyn hyödyntämään myös valmennustyössä miettiessämme yhdessä palvelunkäyttäjän kanssa keinoja esimerkiksi juuri jännityksen kanssa toimeen tulemiseen.
Miten arvioit parhaiten vaikuttavasi kuntoutujien elämään?
Omalta osaltani olen toivottavasti onnistunut luomaan Valtti Valmennukseen ilmapiirin, minne on helppo tulla ja missä on mahdollista saada tukea ja ihan konkreettista apua työllistymiseen ja kouluttautumiseen liittyvissä asioissa.
Uskon, että pystymme valmennuksessamme auttamaan ihmisiä löytämään toivoa ja mahdollisuuksia elämäntilanteessa, joka on voinut jo pitkään olla jollain tapaa solmussa. Voimme tukea ihmisiä tunnistamaan omia vahvuuksiaan ja hyödyntämään niitä. Parhaimmillaan se näkyy itsetunnon vahvistumisena ja omien toiveiden ja tavoitteiden saavuttamisena.
Minkälaista kehitystä toivoisit mielenterveyskuntoutukseen?
Välillä tuntuu, että on liikaa tuurista kiinni, millaisia kuntoutuspalveluja apua tarvitsevalle tarjotaan tai mihin osaa itse hakeutua. Liian usein ihmisen myös pitäisi osata ja jaksaa vaatia itselleen tarvitsemaansa hoitoa tai kuntoutuspalveluja. Näin ei mielestäni pitäisi olla.
Kollegojen kanssa olemme joskus pohtineet, että erilaiset kuntoutukseen tarkoitetut palvelut Helsingissä pitäisi olla löydettävissä päivitettyinä esimerkiksi yhden nettisivun takaa. Sieltä sekä palvelua itse tarvitsevat että hoitohenkilökunta löytäisivät helpommin erilaisiin tarpeisiin tarkoitettuja palveluja.
Yleisesti on myös tiedossa, miten hankalaa nykyisin on päästä osastohoitoon, mikä monesti saattaa olla jollekin se ainoa keino selvitä psyykkisesti vaikean ajan yli. Hoitoa on kuulemma vaikeampi saada myös esimerkiksi psykiatrian poliklinikoilta ja tapaamisaikoja on harvennettu. Näin on ainakin osassa psykiatrian poliklinikoista. Tämä kaikki johtunee mielenterveyshoidon resurssipulasta.
Palveluja käyttävien kokemuksen mukaan mielenterveyshoito nojaa nykyisin paljonkin kolmannen sektorin palveluihin. Toivoisin, että me omissa palveluissamme voimme jatkossakin tukea ihmisten toipumista ja yhteiskunnallista osallisuutta. Toivoisin kuitenkin, ettei sen ajatella korvaavan ihmisen tarvitsemaa ja toivomaa mielenterveyshoitoa.
Toiveita/ruusuja tai risuja päättäjille?
Puhutaan työvoimapulasta, mutta silti ei välttämättä uskalleta palkata hiukan enemmän ohjausta ja tukea tarvitsevaa henkilöä. Meillä työvalmentajilla on iso työ tehtävänä levittäessä tietoisuutta työvalmennuspalveluista sekä osatyökykyisen rekrytointiin ja perehdytykseen sekä palkkauskustannuksiin saatavasta tuesta. Yhteiskunnallista keskustelua ja työnantajien ulostuloja hyvistä kokemuksista toivoisi näkevän laajemminkin.
Ja tietenkin viestini päättäjille on, älkää enää leikatko mielenterveyspalveluista vaan satsatkaa niihin! Sillä, että ihmiset saavat tarvitsemansa hoidon ja kuntoutuksen mahdollisimman nopeasti sairastuttuaan, on todennäköisesti suora vaikutus siihen, kuinka nopeasti he esimerkiksi kuntoutuvat takaisin työelämään. On itsestään selvää, että mitä pidemmän aikaa ihminen on toimettomana kotonaan, sitä isommaksi kasvaa kynnys lähteä edes kokeilemaan töihin paluuta.
Samalla olen toki kiitollinen, että meillä Suomessa monet asiat toimivat ja kaikilla on ainakin teoriassa mahdollisuus saada apua ja hoitoa esimerkiksi tulotasosta riippumatta.
