Niilolaisten matkakertomus Loviisan taidenäyttelystä 1.8.2022
| |

Niilolaisten matkakertomus Loviisan taidenäyttelystä 1.8.2022

Teksti: Santtu Kosonen ja Petri Kotilainen Lähdimme Elviksestä elokuun ensimmäisenä maanantai-iltapäivänä Niemikotisäätiön pikkubussilla. Määränpäänä oli Loviisan Almintalo.  Mukana olivat Kaisa, Heini, Petri, Santtu ja kuskina toimi Teppo. Sää oli aurinkoinen ja…

Nysse Niilo kävi Tampereella!
| |

Nysse Niilo kävi Tampereella!

Niilo-sovelluksen ensimmäisen virallisen sovelluskauppaversion tekijä Vincit Oy kutsui Niilon Niemikotisäätiön kehittäjätiimin kylään Tampereelle. Kehittäjätiimi koostuu pääasiassa kokemusasiantuntijoista ja palvelunkäyttäjistä. Tampereen reissulla tarkoitus oli tehdä läpikatsaus Niilon kehitykseen, muistella mitä odotettiin, miettiä…

Työtoiminnan merkitys osallisuudessa ja kuntoutumisessa
|

Työtoiminnan merkitys osallisuudessa ja kuntoutumisessa

Työtoiminta on osa ryhmämuotoista toimintaa. Työtoiminnassa, jossa osallistujat ovat pääasiassa työkyvyttömyyseläkkeellä, toiminnan ensisijainen tavoite on työllistymisen sijasta toimintakyvyn tukeminen ja osallisuuden ja yhteisön, johon kuulua, tarjoaminen. Parhaimmillaan toiminnassa solmitaankin ystävyyssuhteita, jotka…

Toipumisorientaatio Niemikotisäätiöllä
|

Toipumisorientaatio Niemikotisäätiöllä

Uutta toipumisorientaatioksi nimitettävää toimintamallia on viime vuosina alettu tuoda käytäntöön myös Niemikotisäätiöllä. Toipumisorientaatioon sisältyy mm. osallisuuden, voimaantumisen, myönteisen minäkuvan ja merkityksellisen elämän käsitteet.  Asiakkaan näkökulmasta toipumisorientaatio tuo arkeen positiivisia muutoksia. Osallisuuden…

End of content

End of content