Olin 16-vuotias sairaalloisen hoikka nuori naisenalku. Farkkujen tuumakoko oli 26, pituus 166 cm ja paino alimmillaan 44 kilogrammaa. Kuitenkaan pahoinvointini ei vaikuttanut kouluarvosanoihin ja pärjäsin koulussa erinomaisesti, 9,9 keskiarvolla. Unelmana oli opiskella lääkäriksi ja mennä töihin terveysasemalle. Unelmat kuitenkin muuttuivat, kun 16-vuotiaana 9. luokan ja lukion 1. luokan välisenä kesänä ryhdyin treenaamaan tosissani tanssimista ja tajusin, että tanssi on se, mitä haluaisin tehdä nyt ja tulevaisuudessa.
Pääsin irti syömisen kontrollista tanssin avulla ja syksyllä aloittaessani lukiossa olin toipunut anoreksiasta lähes täysin. Tanssilla on voimaa parantaa ja minusta se soveltuisi erinomaisesti anoreksiasta kuntoutuvalle osaksi hoitoa – toki siinä kuntoutumisen vaiheessa, jossa omat siivet kantavat. Esimerkiksi tanssiterapia voisi olla hyvä vaihtoehto terapeuttiseen hoitoon ja muutenkin hyvä lähestymistapa tanssimiseen, jos tanssi tuntuu omalta jutulta. Tanssiterapiassa tehdään esimerkiksi tanssi- ja liikeimprovisaatiota, jolloin pääsee tuottamaan liikettä suoraan sydämestä.
Aloin tanssia erittäin aktiivisesti lukion 2. luokalla ja tanssiminen täytti arjen mielekkäällä tekemisellä. Tämä vaihe oli ihana ja jälkeenpäin ajatellessa sitä on hyvin haikeaa. Useampi vuosi kului näin, treeniputkessa. Sitten aloin oireilla ja voida huonosti, aluksi oli unen kanssa vaikeaa ja lopulta vointi romahti totaalisesti. Onneksi olemassa oli tanssi. Tanssi tuli avuksi erityisesti silloin, kun olin oireilin voimakkaan energisesti ja sain tanssilla purettua energian sen sijaan, että olisin sekoillut Rautatieasemalla. Koen, että tanssi on pelastanut minut monelta harmilta, tosin koomisilta tilanteilta ei ole vältytty.
Tanssin kautta olen saanut myös hyviä ystäviä. Tanssiminen erittäin aktiivisesti kannatti – tie vei alan opintoihin ja töihin ohjaajana. Valmistuin lopulta tanssijaksi hyvin arvosanoin ja sain tehtyä opinnot loppuun, vaikka vointini romahti opintojen loppupuolella. Sen jälkeen meni useampi vuosi toipumiseen ja tällä hetkellä on haasteita, mutta onneksi ei enää kovinkaan vaikeaa. Nykyään tanssi on paitsi ammatti myös tapa työstää omia tunteita ja voimaantua.
Omasta kokemuksestani voin sanoa, että tanssi parantaa ja parhaimmillaan johtaa kokonaisvaltaiseen voimaantumiseen. Olen ohjannut Haagan toimintatalolla fuusiotanssia, joka on useamman eri lajin fuusio. Tunti sopii hyvin paitsi vasta-alkajille myös konkareille. Opetustyylini on luonteeltaan aikalailla perusteellinen. Mielestäni on tärkeämpää keskittyä pikemminkin laatuun kuin määrään. Tanssijan ammatin lisäksi olen harrastelaulaja ja myös laulaminen on minulle tärkeää. Olen laulun harjoittelussa aktiivinen.
Lopuksi yhteenvetona haluan sanoa, että tanssilla on valtava voima kuntoutumisessa ja muutenkin elämänlaadun parantamisessa. Tanssiminen on myös elämäntapa, ei pelkkä harrastus, ja luonteeltaan henkireikä. Tanssi voi parhaimmillaan pelastaa hengen.
Pauliina
