Oletko niitä, jotka suhtautuvat uusiin asioihin ja ihmisiin luottavaisesti kuin huudahtaen: ”Kivaa, uusi mahdollisuus!” Vai täyttyykö mielesi uhkakuvista ja jännityksestä?
Syksyllä asiat käynnistyvät loman jälkeen uudelleen: on työ, harrastukset, kenties uusi ihmissuhdekin. Siinä on paljon inspiroivaa, mutta myös jotain pelottavaa ja jännää. ”Mitä muut ajattelevat minusta? Kuinka pärjään?”
Jännittäminen on inhimillistä ja täysin sallittua. Se on psykologi Minna Martinin mukaan kuin verryttelyä uuteen tilanteeseen. Herkkyydestä voi olla hyötyä: voi olla helpompi huomata, jos toinen ei pysy kärryillä tai hänellä on muuten hankala olo. Jännittämisestä ei siis tarvitse päästä eroon, vaan olisi parempi opetella tunnistamaan ja hyväksymään sitä. Jännittämiselle kannattaa jopa antaa tietoisesti tilaa ja sen voi hyväksyä osaksi elämää.
Osa jännittäjistä pelkää sosiaalisia tilanteita eli ahdistuu toisten ihmisten seurassa. Kokeneellekin saattaa tulla epämääräinen ahdistus siitä, että kohta taas täytyy mennä sinne maailmaan ja kohdata kaikki mikä siellä on vastassa. On ehkä vaikea luottaa homman olevan hanskassa.
Ahdistustakin voi oppia käsittelemään. Silti jännittäminen läikkyy joskus yli: hikoiluttaa, sydän jyskyttää, jalat tärisevät ja pää lyö tyhjää. Silloin kyseessä on primitiivinen stressireaktio, jossa itsen rauhoittelu järjellä ei toimi. Itseään voi tällaisissa tilanteissa rauhoitella mm. niin, että laittaa jalkansa tukevasti lattiaan, sillä se kannattelee. Tämä tuottaa keholle tunteen perusturvallisuudesta ja tiedostamattoman yhteyden varhaisiin turvakokemuksiin. Kaikkia meitä on joskus pidetty sylissä ja kannateltu. Sitten voi yrittää huokaista helpotuksesta, pehmentää kasvoja ja rintakehää sekä hengitellä nenän kautta rauhalliseen rytmiin. Näin kerrotaan keholle, ettei tilanne ole hengenvaarallinen.
Jännittämisen tunnustaminen yleensä myös helpottaa. Se on vähän kuin päästäisi venttiilistä pois ilmaa. Ilmapiirin soisi olevan sellainen, jossa rohkaistaan ja sanotaan, ettei jännittäminen haittaa ollenkaan ja se on itse asiassa osa esillä olemista.
Lähde: Opettaja 8/2025, 24-26
