Tässä ammatissa kokemusasiantuntijana korkeasta iästä ja elämänkokemuksesta on hyötyä, vaikka yhteiskunnassamme ikärasismi alkaa jo neljänkympin rajapyykiltä. Ikärasismista puhutaan, mutta sille ei juurikaan tehdä mitään. Sen, että yksilöllä on kokemusta jostain asiasta, pitäisi lähtökohtaisesti olla hyvä asia.
Puhutaan myös työpaikkojen ns. hiljaisesta tiedosta, joka uhkaa valahtaa pois työpaikalta esim. kokeneen työntekijän siirtyessä eläkkeelle. Hyvät käytänteet eivät silloin siirry hyötykäyttöön uusille, nuorille työntekijöille eikä työnantajalle. Kokemuksen arvostaminen on mielestäni kuitenkin hyvällä tasolla sote-alalla, mukaan lukien terapeutit, lääkärit, kokemusasiantuntijat ja työnohjaajat sekä ns. kutsumusammateissa toimivilla kuten papeilla.
Toista se oli silloin kun olin nuori! Työhaastatteluissa tivattiin aikomuksia perheen perustamisen suhteen ja muunlaistakin ikäsyrjintää tuli koettua fertiilissä iässä olevana naisena. Nykyään syrjivien kysymysten esittäminen työpaikalla ei ole onneksi sallittua. Mietin, juontaisiko tällainen nuoruuden ihannoinnista, joka nykyään voi saada epäterveitä ja dramaattisiakin piirteitä kasvojen ja kehon muokkauksineen? Lisäksi ikäsyrjintä ylipäätään on ristiriidassa sen kanssa, että työuria pitäisi saada pidennettyä.
Kokemus voi olla monenlaista: hyvää, neutraalia tai huonoa. Hyvä, rakentava ja jopa korvaava kokemus tuo arvokasta lisää työyhteisöön. Huono kokemus saattaa värittää henkilön elämää jopa häntä lamauttaen. Lohdullista on tietää, ettei menneisyys määritä nykyisyyttä ja että huononkin kokemuksen voi kääntää vahvuudeksi.
Haluan ajatella, että ”tänään elän tähänastisen elämäni parasta aikaa”. Faktahan on, että elinikä kohoaa. En näe mitään syytä surkutella ”olen vasta/olen jo tämän ikäinen”. Tärkeintä joka elämänvaiheessa olisi oman osaamisen arvostaminen ja sen näkyväksi tekeminen!
