Nyt kiittää tahdon elämäni arjen kohtaloista,
sen kuorman kautta oppinut oon yhtä ja toista.
Turhaa ei lie kompuroida vastamäkeen kai,
kas siitä vahvuus, neuvokkuus on kumpuava ain’.
löytänyt oon huomassasi jotain uudelleen,
on opetus tuo, rakkaus aina palaa sydämeen.
Kun taakkaa kannan mukanani muistan silloin sua,
opin sulta oivan keinon siitä vapautua.
Kenties kerran voittajana poikas’ nähdä saat,
hän vihdoin oppi avaamaan nuo sydämensä haat.
Nyt vapaudessa sydän on kun rohkeus riittänee,
tavoittamaan kaiken kauan sitten kaikonneen.
Sanas’ kaikuu opasteena pitkän kivisen tien,
rakkaus voittaa aina, vaikka kurjuus harhaan vie.
Myös kiitokseni lausun hoivastasi sun,
se herätteli arvostuksen, rakkaan kohtelun.
Se luottamusta ylistää, tuo tunteen riemuisan.
Kiitos äiti armahin, sua aina rakastan.
Heikki
