Kokemuskoordinaattorimme Sirpa Sinisalo teki syksyllä 2025 matkan Italiaan, jossa hän haastatteli psykiatrisen alan asiantuntijoita. Tässä kaksiosaisessa sarjassa saamme lukea Sirpan tekemät haastattelut. Sirpa tuntee Italian erityisen läheisesti: hän asui Milanossa lähes kymmenen vuotta vuosituhannen vaihteessa. Rakkaus sai muuttamaan, ja kaupungin ilmasto sekä ilmapiiri pitivät hänet siellä pitkään. Yhä tänäkin päivänä hänellä on Italiassa paljon hyviä ystäviä — ja tämä side näkyy myös hänen tavassaan tarkastella italialaista mielenterveystyötä läheltä ja avoimesti.
Neuropsykologi Davide Mazzucchellin haastattelu
Tein Italiassa ollessani myös toisen haastattelun psykiatrian alan edustajalle. Neuropsykologi Davide Mazzucchelli asuu Varesen alueella, noin tunnin matkan päässä Milanosta, ja työllistää tällä hetkellä itse itsensä. Tässä on hänen haastattelunsa.
Mistä sinulle on syntynyt halu opiskella psykologiksi?
”Halu tulla psykologiksi heräsi 19-vuotiaana, jolloin tutustuin erääseen psykologian erityisalaan, neuropsykologiaan, ja erityisesti kliiniseen psykologiaan. Olin vaikuttunut ja kiinnostunut neurotieteistä ylipäänsä, mutta erityisesti niiden mahdollisuudesta auttaa ihmisiä, joille on muodostunut aivovammoja. Nämä kuuluvat kuntouttavan neuropsykologian alaan. Tämä ala auttaa potilaita korjaamaan niitä kognitiivisia toimintoja, jotka ovat vamman takia vahingoittuneet. Siksipä neuropsykologinen kuntoutus on se psykologian ala, joka minua eniten kiinnostaa.”
Mikä on sinun koulutuksesi ja onko se tyypillinen tapa Italiassa kouluttautua psykologiksi?
”Minun koulutuspolkuni on tyypillinen italialainen psykologian opiskelijoille. Opiskelin Milano-Bicoccan yliopistossa 3+2 vuotta: ensin kolmivuotisen ”psykologian tieteet ja tekniikat” -tutkinnon, joka perehdyttää kaikkiin psykologian osa-alueisiin, sitten kaksivuotisen erikoistumisen, jonka suoritin ”kliininen psykologia ja neuropsykologia elämänkaaressa” -aiheesta. Kumpaankin opintojaksoon sisältyy harjoittelujaksonsa: ensimmäisen kolmivuotisen aikana olin oppimishäiriökeskuksessa ja toisen aikana eräällä sveitsiläisellä klinikalla, jossa kuntoutetaan neurologisia potilaita.
Italiassa oli käytäntö (joka päättyi 2 vuotta sitten), jossa valmistumisen jälkeen oli pakollista suorittaa ylimääräinen noin vuoden pituinen harjoittelu. Sen päätteeksi saattoi osallistua valtiolliseen tenttiin, jonka läpäistyään on mahdollisuus listautua Psykologien omaan valtiolliseen kattojärjestöön ja samalla saada ”Valvirapätevyys”. Tämän pakollisen harjoittelun tein julkisen sairaalan neuropsykologisella kuntoutusosastolla. Se sijaitsee Varesen alueella, jossa asun.”
Millaista käytännön kokemusta sinulla on?
”Opiskelujen aikaiset harjoittelut olivat tarkkailuluonteisia, ne eivät sisältäneet paljoakaan käytäntöä. Vasta valmistumisen jälkeisellä harjoittelujaksolla sain itse perehtyä kuntoutukseen tutorini valvonnan alla. Tein potilaille mm. kognitiivisia arvioita ja harjoituksia, jotka auttavat vahingoittuneiden toimintojen uudelleenaktivoinnissa. Viimeisen harjoittelun jälkeen osallistuin valtiolliseen tenttiin ja sen läpäistyäni aloitin itsenäisen työskentelyn. Tällä hetkellä minulla on muutamia neuropsykologista kuntoutusta vaativia yksityispotilaita hoidettavana. Sen lisäksi työskentelen yhdistyksessä, jonka eräänä tehtävänä on kognitiivinen stimulointi senioreille, joilla on dementiadiagnoosi.”
Mikä on mielenkiintosi kohteena ja mahdollisena tulevana erikoistumisalueenasi?
”Kuten aiemmin mainitsin, minua kiinnostavat neurotieteet ylipäänsä sekä kliininen neuropsykologia. Näissä minua viehättävät ne neurobiologian toiminnot, jotka vaikuttavat ihmisen käytökseen.”
Mikä on erityisen tärkeää psykologin työssä?
”Mielestäni psykologian kaikilla alueilla on tärkeää tuntea hyvin teoriaa ja käytettäviä tekniikoita. Vähintään yhtä tärkeää on kyky luoda suhde potilaaseen: kuuntelukyky, ystävällisyys, joustavuus, lempeys ja jämäkkyys sekä itsereflektiotaito. Tämä reflektio koostuu itselle haastaviksi koetuista asioista sekä siitä, miten toimia potilaan kanssa. Minulle esim. on luontevaa ja helppoa olla lempeä ja ystävällinen, mutta silloin tällöin haastavampaa olla jämäkkä niissä tilanteissa, joissa sitä vaaditaan.”
Onko Italiassa kokemusasiantuntijoita tai vertaisia?
”Ei ainakaan virallisessa roolissa.
Minulla opiskelukaverit toimivat vertaistukena, kun keskustelimme jakaen työhön liittyviä vaikeuksia ja haasteita. Näissä keskusteluissa tuli esiin mm. henkilökohtaista epävarmuutta, josta olisi tuntunut hankalalta puhua tutorin kanssa. Sitä vastoin samassa tilanteessa ja saman kokemuksen jakavien kanssa keskustelu oli luontevaa.”
Millaista tyydytystä psykologin työ tarjoaa?
”Parhaat kokemukseni liittyvät edistysaskeliin, joita kuntoutuksella saavutetaan. Näiden näkeminen varsinkin silloin, kun edistyminen ylittää asetetut odotukset. Silloin kun kuntoutus on näin tehokasta, se auttaa henkilöä palaamaan entiseen elämäänsä ja tuottaa paljon iloa hänen läheisilleen sekä hoitohenkilökunnalle.”
Mitkä ovat psykologin työn mahdolliset kielteiset puolet?
”Joskus toipuminen on hitaampaa ja vaikeampaa kuin alun perin odotettiin ja nämä seikat saattavat turhauttaa potilasta ja hänen hoitajiaan. Tähän on varauduttava, turhautuminen vaikuttaa myös psyykeen. Lisäksi työskentelyssä senioreiden kanssa, joilla on todettu muistisairaus, yritetään säilyttää olemassa olevat taidot, vaikka edistystä ei tapahdu juuri koskaan. On tiedostettava, että kognitiiviset toiminnot ja senioreiden elämänlaatu näin ollen rappeutuvat vähitellen. Välillä tuntuukin siltä, kuin pitäisi taistella tuulimyllyjä vastaan.”
Mikä on ammatillinen unelmasi?
”Unelmani olisi mahdollisuus työskennellä potilaiden kanssa subakuutissa vaiheessa, koska se mahdollistaisi työskentelyn suurimmalla plastisuuden, joustavuuden hetkellä. Tällaisesta minulla on kokemusta harjoittelujaksoltani sveitsiläisellä klinikalla, jonne ei harmikseni ollut mahdollista työllistyä. Kuntoutusosastolla olisi päivittäistä työskentelyä potilaan kanssa, jolloin toipumiseen olisi parhaat edellytykset. Sitä vastoin nykyisessä työssäni senioreiden kanssa tapaan kroonistuneita potilaita vain kerran viikossa eli kohentumista voi tapahtua, mutta se on ainoastaan osittaista.”
Minkä viestin haluaisit lähettää suomalaisille potilaille?
”Italiassa kliininen psykologia ja erityisesti neuropsykologia ovat vasta kasvuvaiheessa, niiden pitää vielä juurtua rakenteisiin. Niille ei juurikaan ole sijaa julkisissa sairaaloissa, ja joka tapauksessa henkilökuntaa on liian vähän suureen potilasmäärään nähden. Olen lukenut, että Suomessa on helpompaa päästä palveluiden pariin julkisella sektorilla ja luultavasti teillä on parempi suhdeluku hoitohenkilökunnan ja potilasmäärän suhteen. Uskon, että joiltain osin teilläkin on syytä kritiikkiin, mutta rohkaisen suomalaisia sekä toivoisin potilaiden arvostavan palveluidenne laatua ja mahdollisuuttanne saada palveluja julkiselta puolelta.”
