Sanna Nevalaisen tarina herättää uskoa siihen, että elämän pimeisiinkin kohtiin pääsee lopulta valo. Sanna kertoi elämästään Kauneus ja Terveys -lehdessä 1/2024.


Sanna Nevalainen vetäytyi ensimmäisen psykoosinsa jälkeen 90-luvulla kaikista sosiaalisista suhteista, myös perheestään. Hän ei alussa suostunut ottamaan lääkkeitä tai avohoitoa vastaan. Yksinäisyys, äänet ja kävely täyttivät elämän.

”Sosiaalisuus teki kipeää. Olin pohjattoman väsynyt.”

Potretti pipopäisestä Sannasta, joka hymyillen katsoo kameraan ja nojailee käsiinsä.
Kuvan Sanna Nevalaisesta otti Minna Tikka-Lapveteläinen.

Toisen hoitojakson yhteydessä Sanna sai hyvän ja ymmärtävän psykologin, jonka avulla luottamus hoitoon ja tulevaisuuteen pikkuhiljaa heräsi. Päiväsairaalahoitojakson jälkeen Sanna sai oman tuetun asunnon Niemikotisäätiöstä, jossa hän asuu edelleen. Toipumisen tunne, toivo ja hyvän elämän edellytykset alkoivat toteutua.

”Pitkäpinnainen perhe, uudelleen löytyneet ystävät, uudet ystävät, työntekijät psykiatrian poliklinikalla ja Niemikotisäätiöllä”

Oman voinnin kohentuessa voimia ja kiinnostusta alkoi riittää kanssaihmisiin ja heidän auttamiseensakin. Sanna kävi Niemikotisäätiön kokemusasiantuntijakoulutuksen 2019. Nykyään hän antaa monenlaista vertaistukea, mm. Aito Välittäjä -toiminnassa sekä pitämällä keskusteluvastaantottoa psykiatrian poliklinikalla ja sairaalan suljetulla osastolla.

”Pienikin hyvä kohtaaminen aiheuttaa toivon ketjureaktion. Luottamus syntyy, kun näkee, että toinen ymmärtää.”

Läheiset, lääkitys, lepo, kirjat ja sosiaaliset suhteet ovat nykyään Sannan keskeisiä hyvinvoinnin tekijöitä. Käsityö – konkreettinen tekeminen – auttaa huoliajatusten hälventämiseen.

Sairauden myötä Sanna on oppinut syvää hyväksyntää elämää kohtaan ja vaikka kaikki kokemukset eivät aina myönteisiä olekaan, kokonaisuus ratkaisee ja hetkittäisten hankalien olojen kanssa on paljon helpompi elää.

”Ei tämä maailmani mikään mahdottoman paha paikka olekaan.”

Me täällä Niemikotisäätiössä olemme tavattoman onnellisia Kauneus ja Terveys -lehden jutusta ja ylpeitä Sannasta, kiitos ♥

Lue koko juttu täällä:
https://www.eeva.fi/jutut/sanna-nevalainen-skitsofrenia-kokemus