Täsmätyökykyisten rekrytapahtuma järjestettiin Metropolia Myllypurossa kolmatta kertaa 18.3.2025. Tapahtuman kehitystarina on huikea – ensimmäisen kerran pienen huoneen muutamasta näytteilleasettajasta on kolmessa vuodessa edetty tilanteeseen, jossa Metropolia Myllypuron koko ensimmäinen kerros riitti vaivoin ja ilmoittautuneita oli lähes 200. Tapahtuman herättämä kiinnostus on mahtavan nousujohteista – hienon aiheen lisäksi kiitos hyvien järjestelyiden, joissa Niemikotisäätiön Valtti Valmennus on ollut avainasemassa.
Kuvassa Valtti Valmennuksen porukka Kaikki töihin 2025 -tapahtumassa: vasemmalta Emma Heikkinen, Pasi Tuominiemi, Matleena Huovio ja Saana Koskimaa.

Teemana toivo
Tilaisuuden avasi voimakaksikko Ulla Vehkaperä (Metropolia) ja Emma Heikkinen (Valtti Valmennus). Tapahtumassa on joka vuosi ollut oma teemansa: 2023 työvoimapotentiaalin huomaaminen, 2024 yhteistyön merkitys ja tänä vuonna toivo. Heikkinen halusi muistuttaa, kuinka asioilla on taipumus tapahtua sykleissä ja että pitkään jatkunut vaikea työllisyystilanne tulee varmasti jossain kohtaa helpottamaan.
Ei luovuta toivosta. Ei jäädä yksin. Otetaan yksi askel kerrallaan.
Niina Tuovinen, toipuja, henkilökohtainen avustaja
Aiemmalta ammatiltaan lehtitoimittaja Niina Tuovinen kertoi avauksessaan omasta toipumisestaan. Totaalisen loppuun palamisen ja useiden rankkojen vaiheiden aiheuttaman toivottomuuden jälkeen hän sai työvalmentajan, jonka avulla konkreettisten työnhakuaskelien opettelu alkoi pikkuhiljaa valaa uutta toivoa työhönpaluuseen. Nyt hän toimii omien sanojensa mukaan “ihanan avustettavan” henkilökohtaisena avustajana ja saa työnantajafirman puolesta tehdä töitä juuri niin paljon kuin haluaa. Työhönpaluu on tuottanut iloa, osaamisen tunnetta ja ymmärryksen siitä, että myös tukea tarvitsevien ihmisten elämällä on tarkoitus.
Monimuotoinen työpaikka on tutkimusten mukaan tehokkaampi, tuottavampi ja luovempi
Kansanedustaja Sari Sarkomaa

Tapahtuman suojelijana toimiva kansanedustaja Sari Sarkomaa peräänkuulutti muutosta asenteisiin ja tiedon lisäämistä. Hän kertoi huomanneensa “nuorena tyttönä” toimiessaan klubitalon hallituksessa Päivi Lipposen kanssa kuinka alalla tehdään matalalla kynnyksellä arvokasta työtä, autetaan takaisin arkeen, opiskelemaan ja työelämään. Tavoitteena Sarkomaan mukaan on saada kaikkien panos käyttöön ja tuottaa myös yksilötasolla hyvinvointia; tuohan työ tekijälleen toimeentuloa osallisuuden ja merkityksellisyyden tunteen lisäksi. Sarkomaa kertoi kuinka erilaisia tukimuotoja on huolella kehitetty vuosien ajan työryhmissä, mutta sanoi tukien olevan vieläkin liian vähällä käytöllä – tiedottamista ja kehittämistä siis tarvitaan lisää. Tapahtumassa lisätietoa tukimuodoista oli antamassa Helsingin kaupungin työkykykoordinaattorit omalla ständillään.
Tiedon lisääminen ja onnistumisen tarinat puhuttelevat kiireisiä yrityksiä parhaiten
Kansanedustaja Sari Sarkomaa

Teemu Hirko (Logitri Oy) kertoi vastuullisuuden kilpistyvän yrityksissä helposti pelkkiin ilmastotoimiin. Koska tärkein voimavara yrityksessä on henkilöstö, Hirkon edustama logistiikka-alan yritys on sitoutunut UN Global Compact -aloitteeseen, jonka keskeisiin periaatteisiin kuuluvat ihmisoikeudet ja tasa-arvo. Tämä on tuonut yrityksen strategiaan vastuullisen henkilöstöhallinnan etiikan. Yrityksessä tehdäänkin konkreettisesti töitä monimuotoisuuden eteen, mihin kuuluu mm. se, että ennakkoasenteista luovutaan (”isoa rekkaa voi ajaa pieni nainen”) ja yrityksessä on aina harjoittelijoita. Hirko painotti kahta tärkeää asiaa työnhaussa: erilaiset työntekijät ovat rikkaus yritykselle ja työnhakijan tulee olla rehellinen asioista, joissa voi tarvita apua. Näillä eväillä yritys ja työntekijä voivat molemmat hyvin.
Olemme paljon muutakin kuin diagnoosit – meillä on osaamista, kokemusta ja tietoa hyödynnettäväksi
Outi, kokemusasiantuntija

Työllistymistarinoiden keskustelupaneelia veti Esko Työ Oy:n Niina Kaartinen. Esko Työssä on tuetun työn lisäksi aloitettu vuosi sitten kokemusasiantuntijoiden työnvälitys, jossa koulutetut kokemusasiantuntijat pääsevät tekemään erilaisia työtehtäviä mm. asiakastyössä ja palveluiden kehittämisessä. Esko Työllä on käytössä ns. kokemusasiantuntijapankki, jossa on tällä hetkellä n. 50 kokemusasiantuntijaa, joista kaksi, Jaana ja Outi, kertoivat omasta työllistymisestään. Myös näissä puheenvuoroissa korostuivat toivo, merkityksellisyyden tunteen lisääminen ja ajatus siitä, että toipuminen on mahdollista. Vaikka tehtävät ovat ajoittain vaativiakin, kokemusasiantuntijakoulutus on antanut hyvät valmiudet tekemiseen, rohkeutta ja uskoa omaan osaamiseen.
Jos mä oon selvinnyt, sinäkin voit selvitä
Jaana, kokemusasiantuntija
Kokemusasiantuntijoita on hyvin monenlaisilla kokemustaustoilla ja kokemusasiantuntijan tehtävä on vahvistaa ihmisten omaa toimijuutta ikäänkuin valmentajana.. Kokemusasiantuntijakoulutusta voi suositella ihmiselle, joka on toipunut – voimavaroja tarvitaan, jotta voi auttaa muita. “Omaan rankkaan kokemukseen tulee olla riittävä etäisyys, jotta ei riko itseään”, Outi totesi. Työtä tehdään hyvin eettisesti ja kokemuksen tuominen tiedoksi ammattilaisille on tärkeää ja työnkuvaa kehittävää.
Keskustelu jatkui vapaamuotoisesti ständeillä
Ständeillä, joita myös oli ennätysmäärä, oli työnantajia, -välittäjiä, -valmentajia, työllistämisen tuen väkeä, yhdistyksiä ja hankkeita. Valtti Valmennuksen ständin erikoisuus oli virtuaalilasit, joiden avulla sai treenata unelmien työhaastattelua. Kokemuskoordinaattorimme Sirpa Sinisalo tosin totesi, että hän on tainnut jo unelmien työpaikkansa löytää Niemikotisäätiössä.
Tässä ollaan tosi tärkeän asian äärellä
Sirpa Sinisalo, täsmätyökykyinen, kokemuskoordinaattori