Muistan kun näin kahvakuulan ensimmäistä kertaa. Annan tolle puolen vuoden elinarvion, päätin. Tätä nykyä kahvakuulaa ei ole ainoastaan kaikissa kuntokeskuksissa ja saleilla, vaan myös minun olohuoneessani eikä se ole pelkkä koriste. Samalla tavalla alkoi tieni toipumisorientaation kanssa. Sitä oli varmasti minuunkin sovellettu jo ennen kuin kuulin itse termin toipumisorientaatio. Tai recovery. Ajattelin, että taas noita hoitosuuntauksia, joita tulee ja menee. Siitä on nyt kyllä jo todella pitkä aika ja tuntuu kuin suuntaus olisi vasta päässyt alkuun.
Näen sen tänään isossa mittakaavassa: Ennen liikunnallisessa kuntoutuksessa käytettiin hernepussin heittoa, nyt kuntonyrkkeilyä ja kuntosalia. Joogaa ja kävelyfutista. Ennen me potilaat makasimme sairaalassa, nyt meitä hädin tuskin ajatellaan potilaina. Asumme omillamme ja aktivoidumme päivisin. Ennen kyllä oli lääkäreitä ja hoitajia. Nyt nämä kaikki harjoittavat toipumisorientaatiota. Seuraava askelmakin tällä tiellä pitää varmasti sisällään ainakin paljon toipumisorientaatiota.
Kokemusasiantuntijana ja palvelunkäyttäjänä olen onnellinen toipumisorientaatiosta siksi, että se tuo muunmuassa hoitajista esiin enemmän hoitajuutta kuin ennen ja potentiaalia jota he tuovat työhön ja meidän elämäämme. Ohjaajat pääsevät loistamaan antamalla oman panoksensa tässä mielessä. Illalla nukkumaan mennessä olen iloinen, että ihan kaikki palvelunkäyttäjät saavat siitä kaikesta osansa. Heistä tulee näkyvämpiä ja heidät noteerataan paremmin. Ketään ei sivuuteta esimerkiksi olosuhteiden takia, vaan kaikki saavat sellaisen paremman kohtelun, paremman tutustumisen ja paremman otteen, joka heistä näin otetaan ja heidän, meidän, asioistamme. Yleisistä ja henkilökohtaisista.
Niemikotisäätiöllä on vahva toipumisorientaatio vallitsemassa. Parhaiten se näkyy kokemusasiantuntijatoiminnassa. Nyt aivan viimeisenä Digijuu Digime -projekti, joka ei ainoastaan paranna tietojenkäsittelypuolta vaan myös työllistää palvelunkäyttäjiä. Lisäksi on mainittava, että toiminnan suunnitteluun ja ihan hallintoa myöten käytetään kokemusasiantuntijoiden osaamista ja tietoa. Se on yksi säätiön onnistumisen salaisuuksista, voidaan sanoa. Itse olen tuntenut toipumisorientaation vaikutuksen vahvasti elämässäni ja koska teen useaa juttua, ovat minua orientoineet useat eri henkilökunnan jäsenet.
Kaikesta huolimatta pitäisi kylläkin muistaa yksi juttu. Eli se, että vaikka joku juttu on kiistatta hyväksyttävä ja hyvä, varsinkin kun se on vähän uudempi, pitäisi muistaa arvioida sitä eteenpäin mentäessä ja olla tarvittaessa kriittinenkin. Minua häiritsee pikkuisen se asia, että henkilökunta ei saa meistä kuntoutettavista työpäivän aikana hetkenkään irtiottoa. Me kumminkin olemme heidän työnsä. Ja on kiva rupatella ohjaajien kanssa vaikkapa lounaan äärellä, ok. Mutta itse muulla alalla toimineena ja joskus nuorena sairaala-apulaisenakin koen, että työntekijän on saatava tauko työstään päivän mittaan.
Mutta selvää on, että osasyy toipumisorientaation pysymiseen toiminnassa on sen käytettävyys ja hyvät koetut vaikutukset. Enemmän toipumista, töihin kuntoutuneita ja muuten aktivoituja palvelunkäyttäjiä. Enemmän iloa oman työn tuloksista ja ammattiylpeyttä ohjaajille ja muulle henkilökunnalle. Enemmän positiivista sisältöä kunkin kuntoutuksessa ja kunkin omassa työssä. Hyvä kanssakäyminen ja kommunikaatio palvelunkäyttäjien ja henkilökunnan välillä. Ja niin edelleen. Itselle se merkitsee puuhaamista. Ihmisten tapaamista. Ja omiin oltaviin vaikuttamista, jos sellaiselle tarvetta on.
