Hyvä mieli ei ole etuoikeus, vaan ihmisoikeus. Ja siis ihan oikeasti, Maailman terveysjärjestö (WHO) on todennut, että mielenterveys on jokaisen perustavanlaatuinen ihmisoikeus. Jokaisella ihmisellä on oikeus mahdollisimman hyvään mielenterveyden tasoon, riippumatta siitä, kuka hän on tai missä hän asuu.

Meistä jokainen kaipaa turvaa, hyväksyntää ja tunnetta siitä, että kuuluu joukkoon. Nämä tarpeet ovat syvällä ihmisyydessä. Niemikotisäätiö haluaa korostaa kaikkien oikeutta olla olemassa. Osallistumme myös Helsingin Pride-kulkueeseen tänä vuonna porukalla ensimmäistä kertaa!

Mielenterveys ei ole vain diagnooseja tai kuntoutusta. Hyvä mieli rakentuu arjen hyvinvointiteoille, levollisille öille, ystävällisille sanoille ja tunteelle siitä, että kelpaa.

Meidän on rakennettava yhteiskuntaa, jossa jokainen nähdään arvokkaana. Haluan muistuttaa: hyvä mieli kuuluu myös sinulle. Se kuuluu nuorelle ja vanhalle, äänekkäälle ja hiljaiselle, yksin elävälle ja yhteisössä olevalle, sinulle ja minulle. Se kuuluu myös heille, jotka eivät juuri nyt jaksa uskoa siihen.

Pysähdytään, kysytään ja kuunnellaan, ollaan toistemme puolella. Koska hyvä mieli kuuluu kaikille.

Niina Sahlberg, Hyvä Mieli -lehden päätoimittaja

Hyvä Mieli 1/25 jaetaan näinä päivinä asukkaidemme postilaatikoihin. Lehti on luettavissa myös toiminnallisen kuntoutuksen yksiköissämme. Ohessa luettelo sisällöstä, joka oli tällä kertaa ennätysrunsas – suurkiitos kaikille sisältöä lähettäneille!

  • Pääkirjoitus, sivu 2
  • Kesäjuhla, sivu 3
  • Kesän ja syksyn tapahtumakooste, sivu 4
  • Ilonpilke 2025, sivu 5
  • Pörriäisteeman esittely, sivu 7
  • Kaikki töihin oli menestys! sivu 8
  • Blogi: Kokekoulutuksesta, sivu 9
  • Malmin kieliharjoittelijoiden haastattelu, sivu 10
  • Ninan tarina, sivu 12
  • Ninan asiakaskokemus toipumisorientaation valossa, sivu. 13
  • Porukalla Prideen, sivu 14
  • Kaikille palvelunkäyttäjillemme avoin kesätoiminta, sivu 15
  • Jälleenvuokrauksen lomakutsu, sivu 16
  • Päivätoiminnan kesäleiri, sivu 17
  • Valtti Valmennuksen yhteiskehittämisestä, sivu 18
  • Mieli töihin -valmennus auttaa digiasioissa, sivu 20
  • Auringonkukkanauhan esittely, sivu 20
  • Jalkapalloturnaus, sivu 21
  • Omais- ja läheistapahtuma, sivu 22
  • Maksuihin voi saada huojennusta, sivu 23
  • Tilaa uutiskirje, sivu 23
  • Mitä kaikkea ne mehiläiset saavatkaan aikaan, sivu 24
  • Hyönteishotelli kierrätysmateriaaleista, sivu 25
  • Runoja, sivu 26
  • Tarina: Terapiamehiläinen, sivu 27
  • Kokemusasiantuntijaksi? sivu 28
  • Kesäinen koivukuorinta, sivu 29
  • Tarina: Pörriäisen siivet, sivu 30
  • Elinan sarjakuva, sivu 31
  • Yhteystiedot, sivu 32