Onneksi monet oppilaitokset ovat havahtuneet vihdoinkin digitalisaation hallitsemattoman käytön haittoihin myös Suomessa ja pyrkivät rajoittamaan lasten ja nuorten älypuhelimien käyttöä oppituntien aikana. Tämä on askel parempaan suuntaan, mutta tähän soppaan omalla kauhallaan tulisi myös lasten ja nuorten vanhempien osallistua ja näyttää siinä esimerkkiä omalla digikäytöksellään.
Vanhempien tulee valvoa nuorten lastensa digilaitteiden käyttöä ja tarvittaessa rajoittaa sitä. On myös syytä keskustella avoimesti internetin haitallisista sisällöistä ja sopia selkeät turvalliset pelisäännöt internetin käytöstä. Ruutuaika tulee pitää maltillisena. Mitä nuorempi lapsi, sitä vähemmän ruutuaikaa. Lasta ei pidä jättää tuntikausiksi yksin ”pelailemaan” digilaitteilla, vaan aikuisen tulee olla tietoinen mitä lapsi puuhailee digilaitteillaan.
Teknisiä rajoittamismahdollisuuksia löytyy nykyisistä digilaitteista ja niistä lisää viimeisessä osassa. Paljon on keskusteltu siitä, missä iässä lapselle on sopivaa hankkia kaiken kattava älypuhelin. Asiantuntijat suosittelevat, että vasta 12–15 vuoden iässä voisi hankkia lapselle oman älypuhelimen, jossa on internet-yhteys. Sitä nuoremmille riittänee ”kalikkapuhelin” tai ns. ”kellopuhelin”. Olen samaa mieltä asiantuntijoiden kanssa.
Älypuhelin ja dopamiinikoukku
Totta on, että älypuhelin on äärettömän kätevä ja hyödyllinen viestintä- ja käyttöväline nykyaikaisine digityökaluineen ja nykyisten sähköisten palveluiden laitealustana. On kuitenkin selvä, että ”metsästäjäkeräilijä”-aivomme eivät ole sopeutuneet näin nopeaan teknologiseen kehitykseen. Aivokemiamme on altis juuri tällaiselle suunnitelmalliselle huomiotalouteen pohjautuvalle internet- ja teknologiajättien vedätykselle, etenkin mitä someen liittyy.
Älypuhelin ja sovellukset on suunniteltu ja rakennettu siten, että ne sitouttavat käyttäjät itseensä ja vaativat jatkuvasti huomiota ja käyttäjien reagointia. Algoritmit ohjaavat automaattisesti millaista sisältöä näemme somessa ja mihin kiinnitämme huomiota. Käyttöliittymien hienot ja silmäkarkkia sisältävät grafiikat lisäävät vettä myllyyn.
Dopamiini on yksi tärkeistä sadoista välittäjäaineista keskushermostossamme. Se aiheuttaa mm. mielihyvän kokemuksia ja sitä tuotetaan aivojen hypotalamuksen tyvitumakkeissa. Sen päätehtävänä on aktivoida aivojen palkitsemiskierrot. Dopamiini osallistuu isoilta osin myös tunteiden sääntelyyn. Dopamiini vaikuttaa elimistöön piristävästi ja energiaa lisäävästi nostaen sydämen sykettä ja verenpainetta.
Perinteiset huumeet, kuten heroiini, amfetamiini ja kokaiini aiheuttavat dopamiinin välityksellä mielihyvän tuntemuksia. Dopamiinilla on myös mitalin toinen puoli eli se tekee meistä tyytymättömiä ja haluamaan aina vaan lisää ja uutta vielä enemmän ja paremmin. Dopamiini on pitkälti kaikkien riippuvuuksien taustalla. Tämän välittäjäaineen vuoksi jäämme helposti älypuhelimien ja sitä silmällä pitäen rakennettujen käyttöliittymien ja sovelluksien pauloihin (lähde: Wikipedia).
Älypuhelin tai vastaava digilaite varastaa huomiokykymme ja muokkaa (hakkeroi) salakavalasti aivojamme. Harva pystyy vastustamaan pieniä dopamiiniryöppyjä mitä älypuhelimen ja sen sovellusten käyttäminen meissä aiheuttaa. Meitä ajaa eteenpäin uutuuden viehätys ja satunnaiset ärsykkeet eli ”palkkiot” mitä eri sovellukset meille suoltavat. Suostuttelukoukut houkuttelevat meitä pysymään digilaitteiden äärellä loputtomasti. Kukapa voisi vastustaa ”tykkäyksiä” someporukoilta tai uutiskynnyksen ylittämää skandaali- tai katastrofiuutista.
1970-luvulla keksitty sähköposti koukuttaa, velvoittaa ja kuormittaa edelleen käyttäjiä, saati sitten muut pikaviestimet, varsinkin nuorille suunnatut videopohjaiset sovellukset (TikTok, Snapchat, Instagram, YouTube jne.). Lisäksi ns. FOMO ”Fear Of Missing Out” (paitsi jäämisen pelko) aiheuttaa pakottavaa tarvetta seurata somea tai uutisvirtaa herkeämättä ja se on omiaan aiheuttamaan stressiä ja ahdistusta. Voidaan väittää, että älypuhelin on nykyajan huume, josta olisi syytä päästää irti ja lopettaa sen hallitsematon ja tiedostamaton käyttö.
Älypuhelimen eri sovelluksien tarjoamat viestintämahdollisuudet ovat loputtomia. Internet tarjoaa meille verkossa olevat tietovarannot ja valitettavasti myös tietojen ”roskatunkiot” käyttöömme. Lisäksi muistimme hapertuu, kun ei tarvitse enää muistaa mitään (”googlettaminen”) ja tyhmenemme, kun tekoäly hoitaa ajattelun, jatkossa myös loogisen ajattelun.
Tietokonepelien pelaaminen ansaitsee oman lukunsa, siitä seuraavaksi!
