Syksyinen lauantaiaamu oli aurinkoinen vaikkakin varjossa oli hieman viileää aamulla saapuessani kello 9 Perhon oppilaitoksen parkkipaikalle, jossa pidettiin kolmannet Sadonkorjuumarkkinat. Noin puolet parkkipaikasta oli varattu markkinoille. Näytteilleasettajia oli arviolta hieman vähemmän kuin edellisenä vuonna.

Kojuissa myytiin muun muassa vihanneksia ja erilaisia hilloja, chilituotteita, hunajaa sekä juustoja ja makkaroita sekä paikan päällä savustettua lohta. Markkinoilla oli myös matkamuistokoju, jossa oli erilaisia puisia tarvekaluja. Perho piti esittelykierroksia läheisellä pellolla. Kasvihuoneiden luona oli lapsille joitakin kotieläimiä kuten lampaita, vuohi, kaniineja, ankkoja, kanoja, possu sekä aasi. Markkinoilla oli myös hevonen kärryineen ja poni. Hevonen vei kävijöitä hevosajelulle ja lapset saattoivat ratsastaa ponilla.

Perholla oli oma kojunsa, jossa myytiin vihanneksia pellolta. Niemikotisäätiön asukkaat, ohjaajat ja päiväkävijät ovat käyneet kesän aikana torstaisin viikoittain Green Care -toiminnassa Perhon pelloilta ja saattaa olla että jotkin Perhon myymistä tuotteista olivat niemikotisäätiöläisten keräämiä. Perhon kojulla oli kurpitsan painon arvauskisa. En osallistunut, koska en olisi tarvinnut 10-kiloista kurpitsaa.

Niemikotisäätiön kojussa esiteltiin Niemikotisäätiön toimintaa. Mukana toimintaa esittelemässä olivat Malmin päivätoimintakeskuksen ohjaajat Paula ja Hanna sekä ympäristötyöryhmästä Anna ja tämän blogin kirjoittaja eli Santtu. Täkyinä olivat ilmaiset omenat Villa Borgiksen päivätoimintakeskuksesta ja Ompelimon monikäyttöpussit, joita saattoi käyttää sekä pesupusseina että vaikka hedelmien säilyttämiseen. Monikäyttöpussit olivatkin suosittuja ja loppuivat ennen kuin markkinat olivat ohi. Omenoita oli monilla omasta puutarhasta, mutta kyllä niitäkin meni reilusti siitä huolimatta.

Kojusta jaettiin myös Niemikotisäätiön Hyvä Mieli -lehteä ja erilaisia esitteitä sekä ympäristötyöryhmän kotitaulousetikan ohjetta. Niemikotisäätiön esittelyvideo ja kaupunkiviljelyryhmän videot pyörivät kannettavassa tietokoneessa.

Anna esitteli kävijöille kotitaloudessa puhdistukseen käytettävää etikkaa. Etikkaa pystyy maustamaan erilaisilla sitruksenkuorilla. Voi esimerkiksi lisätä kolmea erilaista sitrusta, vaikkapa greippiä, appelsiinia ja limeä etikkaan. Tällöin saa puhdistusaineeseen kerroksellisen tuoksun.

Sadonkorjuumarkkinoiden kävijät olivat suhteellisen kiinnostuneita Niiemikotisäätiöstä vaikkakin jotkut jäivät katselemaan varautuneesti vähän kauempaa ja lukivat vain Niemikotisäätiön tietoja sisältävää rolluppia.

Toivottavasti Green Care -toiminta jatkuu ja näemme Sadonkorjuumarkkinoilla taas ensi vuonna!