Niemikotisäätiö työnantajana

Kiinnitämme huomiota työntekijöidemme hyvinvointiin ja kehittymishaluun sekä työnantajavastuuseen. Siksi kehitämme jatkuvasti toimintatapojamme yhteiskunnan muuttuessa ja tiedon lisääntyessä. Alla näet listattuna tärkeiksi koetut työnantajan ominaisuutemme.

Piirros rappusia nousevista ihmisistä, jotka auttavat toisiaan

Turvallinen työnantaja

Niemikotisäätiö on osana Helsingin kaupunkikonsernia vakaa työnantaja. Vuonna 1983 perustetun säätiön henkilökunnan työsuhteiden keskimääräinen pituus on nykyisin 11,4 vuotta. 

Kehittämis- ja koulutusmyönteisyys

Niemikotisäätiössä palveluiden ja toiminnan kehittäminen yhteistyössä palvelunkäyttäjien kanssa on jatkuvaa. Säätiön kehittämiä innovatiivisia palvelumalleja on otettu käyttöön myös valtakunnallisesti. Säätiössä panostetaan myös henkilökunnan koulutukseen monin eri tavoin ja kaikille työntekijöille on tarjolla säännöllinen ryhmätyönohjaus. Seuraamme myös valppaasti alan kansainvälisiä kehitystrendejä ja tuomme hyvinvointia lisääviä uusia malleja usein ensimmäisenä Suomeen.

Mahdollisuus vaikuttaa omaan työhön

Niemikotisäätiössä työntekijöillä on hyvät vaikutusmahdollisuudet omaan työhönsä. Asioista keskustellaan yhdessä. Säätiön yhteiset asiat käydään läpi hallinnosta, työntekijöistä ja palvelunkäyttäjistä koostuvassa yhteistyöryhmässä. Niemikotisäätiö on matalan hierarkiatason organisaatio.

Joustava työnantaja

Niemikotisäätiössä pyritään huomioimaan työntekijöiden tarpeet ja toiveet esimerkiksi työvuorosuunnittelun, koulutusvapaiden ja muiden yksilöllisten toiveiden osalta. Työilmapiiri on työn luonteesta huolimatta rento ja osamme myös pitää hauskaa yhdessä.  

Merkityksellinen työ

Niemikotisäätiön henkilökunta kokee tehtyjen työvirekyselyiden mukaan työnsä erittäin merkitykselliseksi. Teemme työtä mielenterveyden haasteista kärsivien helsinkiläisten auttamiseksi. Asiakastyytyväisyyskyselyiden palautteiden perusteella olemme onnistuneet tässä työssä oikein hyvin. 

Vankka arvopohja

Niemikotisäätiö on yleishyödyllinen, taloudellista voittoa tavoittelematon toimija. Suomalaisen työn liitto on myöntänyt säätiölle yhteiskunnallisen yrityksen tunnuksen. Säätiössä kiinnitetään erityistä huomiota myös ympäristöasioihin – säätiön tekemä ympäristötyö onkin palkittu Helsingin seudun ympäristöpalkinnolla. Yksiköissämme noudatetaan turvallisen tilan periaatteita ja yhdenvertaisuus ja moniarvoisuus ovat meille keskeisiä arjen toimintaperiaatteita.

Hyvät henkilökuntaedut

Henkilökunnan etuuksiin kuuluvat mm. Smartum-kulttuuri- ja liikuntasetelit, kattavat työterveyden palvelut ja henkilökunnan jooga sekä työsuhdepyöräetu.

Katso avoimet työpaikat ja opiskelijoiden harjoittelupaikat

Työntekijöiden kommentteja

  • ”Töissä on kivaa ja työntekijää arvostetaan.”
  • ”Parasta on joustavuus ja kehittämismyönteisyys.”
  • ”Jotain on tehty oikein.”
  • Harjoittelijan sanomaa: ”Olen viihtynyt Niemikotisäätiöllä todella hyvin, ja se on ollut yksi parhaita työpaikkoja joissa olen ollut. Olen myös kesäaikojen ulkopuolellakin avoin sijaisuuksille, ja valmistumiseni jälkeen tulisin todella mielelläni Niemikotisäätiölle töihin.”

Lukuja 2023

  • Yhteensä 112 työntekijää
  • 4 osa-aikaista kokemusasiantuntijaa
  • 40 opiskelijaa 4-8 viikon työharjoitteluissa
  • Yksiköiden työyhteisöt 2-15 hlöä
  • Keskimääräinen työssäoloaika 12,5 vuotta
  • Henkilökunnan keski-ikä 48 vuotta
  • 90 % vastanneista koki työvireensä hyväksi tai erinomaiseksi (Ilmarisen Työvire-pulssikysely)
  • Koko henkilökunnalla mahdollisuus osallistua ryhmätyöohjauksiin.

Hei! 👋
Haluaisitko sinäkin tilata uutiskirjeemme?

Saat ajankohtaiset ja kiinnostavat tapahtumamme sähköpostiisi, kun kirjoitat osoitteesi alle ja klikkaat Tilaan-nappulaa.

Voit lopettaa tilauksesi helposti. Emme lähetä roskapostia ja sähköpostiosoitteesi on turvassa. Lue tietosuoja- ja rekisteriselosteemme.