Keväällä 2023 Valtti Valmennus sai mahdollisuuden hoitaa tuettuna keikkatyönä kesän ajan mökkiyhteisön saunatilojen siivouksen. Työtehtävää tarjottiin useammalle valmennuksessa olevalle, ja yksi heistä kiinnostui kovasti.

Kahdella ensimmäisellä siivouskerralla mukana oli työvalmentaja, joka tuki perehdytyksen ja työn sisäistämisen kanssa, sekä lisäsi itseluottamusta työn suorittamiseen. Työvalmentaja kävi tervehtimässä työntekijää kesän aikana muutaman kerran ja tekijä soitti tarvittaessa neuvoja tai valmennusta itse muulloin.

Tunnelmallinen saunan pukuhuoneen penkki, jonka päällä pinossa pyyhkeitä ja kynttilä.

Kun alkuperäinen tekijä pääsi opiskelemaan, saimme Valtti Valmennuksesta loppukesäksi tilalle toisen tekijän. Työn tilaaja oli järjestelyyn, työntekijöihin ja työn lopputulokseen niin tyytyväinen, että saimme tilauksen myös seuraavaksi kesäksi. Alkuperäinen tekijä hoiti homman myös kesällä 2024 opintojen ollessa kesälomalla. Alustavasti on sovittu työn jatkumisesta myös kesällä 2025.

Onnistumisen avaimet löytyvät analyysimme mukaan siitä, että

  • työn tilaaja oli valmis kokeilemaan uutta tapaa hoitaa yhteisön hankalaksi kokema tehtävä
  • työntekijät olivat motivoituneita ja sitoutuneita hoitamaan työtehtävän
  • työnantaja näki työvalmentajan ja -valmennuksen hyödyt
  • työntekijät hyödynsivät työvalmennuksen tukea aina tarpeen mukaan
  • Kesän 2024 työntekijä kuvasi saaneensa työstä mm. itseluottamusta ja onnistumisen kokemuksia. Hänen saamansa positiivinen palaute tuotti hyvää mieltä, ja kannusti työn suorittamisessa. Tekijä koki kommunikaation olleen hyvää ja sujuvaa tilaajan kanssa, sekä ajatteli hyötyneensä siitä, että työvalmennuksen tuki on ollut tarvittaessa saatavilla.

Jos tiedät yrityksen, jossa voisi olla “ei kenellekään” kuuluvia, mutta kuitenkin pakollisia tehtäviä, vinkkaa yritykselle meistä. Voidaan sopia tapaaminen, ja miettiä, voisiko tuetusta keikkatyöstä löytyä ratkaisu yrityksen tarpeisiin. Valtti Valmennuksen työvalmentajan palvelut ovat työnantajalle ilmaisia.