Kieliharjoittelu sisältyy maahanmuuttajien kotoutumiskoulutukseen, jota eri palveluntarjoajat järjestävät. Kieliharjoittelun tavoitteena on oppia ja kehittää suomen kielen taitoa sekä tutustua suomalaiseen työelämään. Harjoittelujaksot ovat eripituisia ja niitä voi olla useampi saman koulutuksen aikana.
Malmin päivätoimintakeskuksessa on ollut viisi kieliharjoittelijaa ja uusiakin on jo tulossa. Harjoittelijat ovat tulleet eri kouluista ja työllisyyspalveluista: Taitotalosta, Careeriasta ja Eezy Työllisyyspalveluista. Osa on hakenut kieliharjoittelupaikkaa sähköpostitse tai puhelimitse, mutta jotkut ovat myös tulleet suoraan paikan päälle tiedustelemaan paikkaa. Monet hakeutuvat harjoitteluun juuri päivätoimintaan, koska ovat kiinnostuneita työskentelemään tulevaisuudessa sosiaali- ja terveysalalla. Osalla on jo aiempi alan koulutus ja aikeita jatkaa ammattinsa harjoittamista Suomessa vaadittavan kielitason saavutettuaan. Kieliharjoittelijoiden tehtäviin kuuluvat palvelunkäyttäjien kanssa toimiminen sekä avustavat tehtävät ryhmien ohjaamisessa, keittiössä ja siivouksessa.

Malmin päivätoimintakeskuksen viimeisimmät kieliharjoittelijat olivat Stanley Sackitey ja Kristoffer ’Kris’ Laguna. He tekivät kolmen viikon harjoittelujakson Eezy Työllisyyspalveluiden kautta yhtä aikaa helmi–maaliskuussa. Haastattelimme heitä Malmilla aurinkoisena huhtikuisena perjantaina heidän harjoittelukokemuksistaan päivätoiminnan parissa.
Kris ja Stanley, mikä on kieliharjoittelunne tarkoitus?
Kris: Päämääräni on saada tulevaisuudessa vakaa työpaikka ja ammatti, jotta voin ansaita elantoni perheelleni ja voimme jäädä kaikki Suomeen. Haluan hyvän tulevaisuuden lapsilleni. Olen työskennellyt kokkina tähän asti. Minulla on sairaanhoitajan tutkinto, mutta minun täytyy läpäistä B2-kielitaso, jotta voin työskennellä sairaanhoitajana Suomessa.
Stanley: Olen muuttanut Suomeen ja minun täytyy oppia kieltä, jotta voin kommunikoida muiden kanssa. Haluan jäädä Suomeen perheeni kanssa. Suomen kielen harjoittelu on vaikeaa, mutta Eezyn opettaja on todella hyvä ja aina valmis auttamaan. Malmilla oli hyvä opetella suomen kieltä, koska kaikki puhuvat koko ajan suomea.
Haluatteko kertoa jotain taustoistanne?
Kris: Olen kotoisin Filippiineiltä, jossa olin töissä ensihoitajana. Haluaisin tehdä Suomessa sairaanhoitajan työtä.
Stanley: Olen tullut Ghanasta Suomeen, koska vaimoni on täällä töissä. Tulin noin kaksi vuotta sitten. Haluaisin saada Suomessa uuden ammatin hoiva-avustajana.
Miten päädyitte hakemaan kieliharjoittelupaikkoja Malmin päivätoimintakeskuksesta?
Kris ja Stanley: Näimme Malmilla ison Niemikoti-kyltin. Kirjoitimme sanan hakukoneeseen ja tuloksista löytyi Malmin päivätoimintakeskus. Halusimme harjoitteluun päiväkotiin tai vanhainkotiin, koska siellä puhutaan paljon suomen kieltä selkeästi. Päivätoiminta oli myös hyvä vaihtoehto. Kävelimme tänne kysymään, voimmeko tulla harjoitteluun ja haastattelujen jälkeen päädyimme tänne.
Millainen kieliharjoittelukokemus Malmilla oli?
Stanley: Viihdyin hyvin Malmilla. Malmilla oli helppo puhua ihmisten kanssa ja kaikki olivat ystävällisiä. Opin suomea, kun istuimme yhdessä syömässä, pelasimme yhdessä ja kävimme myös Mummodiskossa. Aamukokouksissa vaihdoimme kuulumisia suomeksi. Tein harjoittelun lopussa kaikille lounaaksi kalapataa (kaikki pitivät Stanleyn kalapadasta). Oli mielenkiintoista vierailla myös Villa Borgiksessa ja opettaa siellä tanssia Talven Taittajaisissa.
Kris: Olen nauttinut kieliharjoittelusta Malmilla, koska olen oppinut kieltä vuorovaikutuksessa kävijöiden kanssa. Olen saanut puhua suomea kokonaisia harjoittelupäiviä ja tämä on tukenut kielen oppimistani juuri niin kuin halusin. Kävijät ovat todella helposti lähestyttäviä ja mukavia, joten heille oli helppo puhua. Harjoittelu Malmilla oli mukavaa. Minulle on todella tärkeää oppia puhumaan suomea, jotta voin kommunikoida ihmisten kanssa paremmin suomeksi. Tutustuin Malmilla uusiin ihmisiin ja ajatuksiin. Opin samalla tärkeitä päivittäisiä sanoja ja uusia erikoisempia sanoja eri ryhmissä. Pyrin oppimaan viisi uutta sanaa joka päivä. Kun osaan tarpeeksi suomen kieltä, haluaisin päästä töihin Niemikotisäätiölle.

Kieliharjoittelupaikkoja hakevia on paljon ja Malmin päivätoimintakeskukseen tulee jatkuvasti useita hakemuksia. Kieliharjoittelupaikkojen tarjoaminen edistää yhdenvertaisuutta ja maahanmuuttajien mahdollisuuksia integroitua Suomeen sekä paikalliseen työkulttuuriin. Kieliharjoittelijoista on myös paljon apua toiminnan arjessa ja erilaisten kulttuurien kohtaaminen toiminnassa on rikastuttanut yhteisöä monin tavoin. Malmin päivätoimintakeskuksen ohjaajat suosittelevat lämpimästi kieliharjoittelijoiden ottamista mukaan eri yksiköiden toimintaan!