Niemikotisäätiön päivätoiminnan kädentaitopajat kierrätysmateriaaleista maaliskuussa sekä ympäristötapahtuma Malmin päivätoimintakeskuksessa 16.4.2026
Päivätoimintayksikkömme järjestivät maaliskuussa kädentaitopajoja, joissa valmistettiin tuotteita uusiomateriaaleista. Pajoihin olivat tervetulleita kaikki säätiön palvelunkäyttäjät ja henkilökunta. Ajatuksena oli tehdä tuotteita myyntiin huhtikuun ympäristötapahtumaan ja lahjoittaa myynnistä saadut varat luonnonsuojeluun. Ajatuksen taustalla oli tieto siitä, että hyvän tekeminen muille ylläpitää mielen ja aivojen hyvinvointia. Luonto on meille tärkeä, olemme itsekin osa sitä ja auttamalla luontoa autamme näin ollen myös itseämme ja toisiamme.
Pajoihin osallistujat saivat äänestää, mihin luonnonsuojelukohteeseen myyjäisten tuotto lahjoitetaan. Valittuja kohteita oli kolme: merten suojelu, eläinten suojelu tai Suomen metsien suojelu. Osallistujat äänestivät voittajaksi suomalaisen metsäluonnon.
Pajoissa valmistettiin uusiopaperia, koruja vanhoista merikartoista, sekä mehiläisvahakääreitä. Kulttuuripaja Elviksessä nuoret myös tuunasivat vanhoja koruja uusiksi. Itse tehty mehiläisvahakääre on hyvä vaihtoehto muovikelmulle. Vaha sulatetaan ja kiinnitetään puuvillakankaan pintaan silittämällä. Mehiläisvaha on puhdas luonnontuote ja kääreisiin saa helposti kankaan jo käytöstä poistuneista puuvillatekstiileistä. Kääre säilyttää hyvin muotonsa ja on huuhdeltavissa viileällä vedellä ja käytettävissä uudelleen. Toimintakeskus Villa Borgiksessa on jatkossakin mahdollista valmistaa oma mehiläisvahakääre.
Ympäristötapahtumassa 16.4. myyjäispöydän ympärillä vieraili ahkerasti sekä palvelunkäyttäjiä että säätiön työntekijöitä. Myyjäisten tuotto oli huikeat 178,75 €, mikä on nyt lahjoitettu Luonnonperintösäätiölle Suomen metsä -kampanjaan. Suomen Metsä on hyväntekeväisyysaloite, jonka tavoitteena on Suomen metsien suojeleminen. Suomen Metsä -keräykseen lahjoitetut rahat käytetään hankkeen nimikkometsän ostoon. Tarkoituksena on löytää suojeltava metsäalue eteläisestä Suomesta, missä suojelutilanne on kaikkein heikoin ja rauhoitettuja alueita tarvitaan kipeimmin.
Ympäristötapahtumassa julkistetiin myös ympäristötyöryhmässä valmistellut uudet ympäristöteemakuukaudet. Toukokuun teema oli osuvasti metsäluonto. Tapahtumassa pääsi myös harjoittelemaan kompostipussin taittelua sanomalehdestä sekä osallistumaan ympäristötyöpajaan. Green City Farmin puutarhurit kävivät kertomassa kaupunkiviljelyryhmän tulevasta kaudesta, joka on jo pyörähtänyt käyntiin. Ryhmä alkaa aina torstaisin klo 14 Malmin päivätoimintakeskuksessa, josta siirrytään peltotöihin leppoisissa merkeissä. Mukaan pääsee ilmoittautumalla päivätoiminnan ohjaajille.
Lämmin kiitos kaikille pajoihin osallistuneille kädentaitajille sekä myyjäispöydän ääressä vierailleille ja ostoksia tehneille.
- mehiläisvahakääre ohje: https://www.martat.fi/teemat/kasityoohjeet/sisustus-ja-keittio/mehilaisvahakaare/
- https://luonnonperintosaatio.fi/kampanjat/suomen-metsa
- https://luonnonperintosaatio.fi
Sosiaali- ja terveysalan organisaatiot voivat tehdä tärkeää työtään myös ympäristövastuullisesti. Niemikotisäätiössä teemme pitkäjänteistä ympäristötyötä osana Ekokompassi-järjestelmää, jonka avulla ympäristötyöryhmämme kehittää toimintaamme tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Ympäristöteemoja käsitellään vuoden aikana vuosikellon mukaisesti, ja kesä–heinäkuun teemana ovat kierrätys ja lajittelu. Pienilläkin arjen teoilla voimme yhdessä vähentää ympäristökuormitusta ja edistää kestävää toimintaa.







