Kokemusasiantuntijoiden tapaamisessa eli kokekahvilassa oli vieraana räppäri Ville Nurminen. Ville kertoi meille vaikeasta nuoruudestaan, johon liittyi varastamista, päihteitä, väkivaltaa ja poissaoloja koulusta. Hän kertoi huostaanotostaan ja nuoruudesta lastenkodissa, ajasta, jolloin hän oli täynnä vihaa.

Ville kertoi tarinaansa kaunistelematta, puhuen myös päihdeongelmista, jotka olivat viedä häneltä hengen. Päihdeongelmat johtivat Villellä myös masennukseen.

Tärkeintä antia Villen tarinassa on kuitenkin selviytyminen ja ne keinot, jotka häntä siinä auttoivat. Läheisille lienee lohdullista se, että kukaan muu kuin Ville itse ei olisi voinut saada päihteidenkäyttöä loppumaan. Hänen oli käytävä ensin kyllin pohjalla halutakseen pois siitä elämästä. Villellä oli tahdonvoimaa ja ilmeisen oikeanlainen persoonallisuus siihen, että hän kiipesi syövereistä ylös omin avuin.

Onneksi kaikkien ei kuitenkaan tarvitse selviytyä aivan omin voimin. Ville laati itselleen ja uudelle elämälleen tavoitteet kysyen millainen ihminen haluaisi olla ja mitä hänen pitäisi tehdä tullakseen haluamakseen ihmiseksi. Ensimmäinen askel oli luopua päihteistä ja sitten alkoi määrätietoinen sosiaalisten tilanteiden harjoittelu.

Ville alkoi myös tehdä musiikkia. Aluksi häntä ei kuunnellut kukaan eikä ensimmäisille räppikeikoillekaan tullut yleisöä kuin vahingossa. Nyt Ville on viettänyt päihteetöntä elämää jo seitsemän vuotta ja kiertää esiintymässä lastenkodeissa, mielenterveysyksiköissä ja vanhusten luona. Hän haluaa jakaa nykyistä hyvinvointiaan ja tekemäänsä musiikkia kaikille ikään ja diagnooseihin katsomatta.

-Minna