•  

     

Juttuja meiltä ja meistä

Esittelyssä: Mikko Tapaninaho

Olen Mikko Tapaninaho, 36-vuotias helsinkiläinen mies. Harrastuksiini kuuluvat jalkapallo ja footbag sekä musiikki kaikissa sen muodoissaan.

Työskentelen Mieli Töihin –yksikössä tietotekniikkakouluttaja Matti Laitisen apukouluttajana. Työtehtäviini kuuluvat pääasiallisesti Duurin asiakkaiden ja mielenterveyskuntoutujien yksilöllinen ohjaaminen tietotekniikan opettelussa/opiskelussa sekä heidän auttamisensa muissa siihen liittyvissä asioissa.

Tämä lisäksi korjailen ja päivitän Niemikotisäätiön mielenterveyskuntoutujien tietokoneita. Asennan niihin tarvittavia ohjelmia ja opastan niiden käytössä. Opetan myös yksilöidysti Tietokoneen käyttäjän A-korttiin ja Kansalaisen @-korttiin liittyviä opintokokonaisuuksia sekä osallistun niiden näyttökokeiden järjestämiseen ja tarkastamiseen.

Tavallinen työpäiväni muodostuu kurssijaksojen aikana aamun avauksesta (kokoontuminen), päivän ohjelman läpi käymisestä sekä töiden ja tehtävien jaosta sekä varsinaisesta opetustyöstä. Toisinaan teemme tutustumiskäyntejä työpaikkoihin, vierailemme oppilaitoksissa tai käymme virkistäytymässä luonnossa. Kun meillä ei ole kursseja päivitän laatimiamme opintomateriaaleja ja tuotan uusia harjoitustehtäviä sekä perehdyn uusiin tietokoneohjelmiin. Tuolloin perehdytän myös NKS:n kuntoutujia yksilöllisesti heidän omien laitteidensa käyttöön sekä autan heitä heidän kohtaamissaan tietoteknisissä ongelmissa. Työsarkaan sisältyy digi- ja videokameroiden, puhelimien ja kaikenlaisten tietokoneiden käytön opastusta.

Tutustuin NKS:n toimintaan v. 2009 käymällä työhönvalmennuskurssin. Seuraavana kesänä minulle myönnettiin oikeus palkkatukityöhön. Kävin tuolloin yhden kurssikaverin kanssa moikkaamassa Mattia ja Timoa Itä-Pasilassa. Samassa yhteydessä minulle tarjottiin työharjoittelupaikkaa Mieli Töihin –yksikössä, koska yksikköön tarvittiin lisäapua tietotekniikan opetuksen ohjaamiseen. Oltuani 10 vuotta työttömänä pääsin palkkatukityöhön Niemikotisäätiöön. Pääsin ihmisten ilmoille ja osalliseksi yhteiskuntaan. Elämääni tuli selkeä viikko- ja päivärytmi.

Toivon työsuhteeni jatkuvan tulevaisuudessa mahdollisimman pitkään. Nykyiset Länsi-Pasilan Paloaseman tilat soveltuvat loistavasti kuntouttavaan toimintaan. Omassa työssäni on arvokkainta havaita ihmisten kuntoutuvan. Vuosien varrella kursseilla ja yksilöohjauksessa on käynyt paljon motivoituneita asiakkaita, joiden opettaminen ja auttaminen tekevät jo omalta osaltaan työstäni palkitsevaa. Myös säätiön muiden yksiköiden henkilökunta on hyvällä suhtautumisellaan luonut työpaikastani erittäin mieluisan työympäristön. Terveiset heille kaikille.

 

Mikko Tapaninaho

Kommentit (0)

Ei kommentteja

Kirjoita uusi kommentti