•  

     

Juttuja meiltä ja meistä

Esittelyssä Lauri Simonen

Lauri Simonen

Tapaamme Lauri Simosen, 63 v. Niemikotisäätiön Malmin päiväkeskuksessa. Hän on pitkäaikainen päiväkeskuksen asiakas, joka esittäytyy piirtäjäksi ja runoilijaksi. Lauri käy päivätoimintakeskuksessa kolmesti viikossa ja tämän lisäksi keskusteluryhmissä Majakka-yhdistyksessä. Kotona asuvan Laurin päivät kuluvat muutoin lähinnä talousaskareiden merkeissä.

”Niemikotisäätiö on vaikuttanut elämääni terapeuttisella tavalla. Toiminnasta on ollut hyötyä. Pysyn psyykkisesti kasassa”, Lauri toteaa. Hänen mielestään Niemikotisäätiön toiminnassa arvokkainta on juuri ihmisten auttaminen ja tukeminen. Hän toivoo Niemikotisäätiöltä tukea ja apua normaalielämään. Tulevaisuuden suunnitelmissa on yhteenvedon tekeminen tähänastisista elämänkokemuksista.

Lopuksi Lauri haluaa lähettää terveisiä äitinsä suvun, Hannikaisen sukuseuralle. ”He ovat lahjakkaita ihmisiä. Niemikotisäätiössäkin työskentelee lahjakkaita ihmisiä. Haluan lähettää kiitoksia myös Auroran työ- ja toimintakeskuksen vastaavalle ohjaajalle Leena Rantasalolle, että olen selvinnyt tähän asti elämässä”.

   

Kommentit (0)

Ei kommentteja

Kirjoita uusi kommentti