– Kuntoutujan oma tarina –
Kaiken toivon heittäneenä tulin Niemikotisäätiön Mieli Töihin -kursseille. Pelotti ensimmäisenä aamuna niin paljon, että sanoin minua saattaneelle Niemikotisäätiön työtekijälle, kuulen pahoja ääniä. Enkä halua kursseille, vaan kotiin nukkumaan, kun kotona on turvallista lymyillä.
Aamulla tulimme paikan päälle ja keittiössä oli opiskelutovereita. Hain koko ajan syytä, että pääsisin pois tästä haastavasta tilanteesta. En saanut syytä, vaikka kuinka yritin tehdä selväksi, että pelottaa. Sain lämpimän kohtelun kaikilta kenen kanssa toimin – sekä kurssilaisten että henkilökunnan puolesta. Tämä antoi minulle hyvänolon tunnetta ja edellisessä työtoimintapaikassa sain vaan noottia.
Mieli Töihin tarjoaa onnistumisen tunteita, kun saa tehdä oikeita töitä. Sain todistuksen neljän viikon kurssilta, ja se oli elämäni ensimmäinen todistus mistään. Todistuksessa luki, että opiskelija on ollut kursseilla varsin mallikelpoisesti. Kylläpä se lämmitti mieltä, kun on tottunut huonoon palautteeseen. Tuntee oikeasti olevansa tärkeä ihminen, eikä syrjäytynyt mielenterveyskuntoutuja.
Opettelin kursseilla tietotekniikan perusteita, ja minulla ei ole ollut yhtään luvatonta poissaoloa. Niinpä kurssit loppuivat ja kysyin että saanko olla vähän pidempään tässä yksikössä. Ensin luvattiin viikko ja nyt olen ollut puolitoista vuotta.
Kaikki alkoi ihan alkeista, kuten tekstinkäsittelyharjoituksella. Kopioin tekstiä tiedelehdestä. Kerroin arsenikista lääkkeenä. Tein myös lukemattomia muita tekstinkäsittelyharjoituksia, noin neljä kuukautta.
Seuraavaksi rupesin tekemään referaatteja. Ne olivat erittäin kivoja hommia. Tein yhden referaatin wc:n historiasta. Suomen toinen vesiklosetti tuli Lapinlahden psykiatriseen sairaalaan 1800-luvun lopussa. Vesi johdettiin tietenkin mereen. Kolera levisi eikä kukaan oikein tiennyt mistä on kyse. Nykyään koleraan on ennaltaehkäisevä rokote, joka ei aina toimi.
Teen kaikki työt täällä tosissaan ja olen saanut hyvää palautetta aina. Hyvä palaute juuri auttaa jaksamaan elämässä eteenpäin. Se koskee kaikkia ihmisiä. Ihan kaikkia. Kaikilla pitää olla oikeus hyvään palautteeseen ja arvokkaaseen kohteluun.
Täällä Mieli Töihin -valmennuksessa riittää haastetta. Opettajani sanoi lopulta, että kirjoita jokin teksti julkaistavaksi. Kirjoitin tekstin minua koskevasta asiasta. Minulle kerrottiin, että tekstini on niin hyvä, että tämä pääsee etusivun jutuksi. Niin on jatkunut näihin päiviin. Olen jopa saanut blogin tämän liiton kotisivuille. Lisäksi minä kirjoittelen erilaisiin mielenterveysyhdistyksien lehtiin ja vielä muihinkin lehtiin.
Saan nykyään pääsääntöisesti aina hyvää palautetta mitä sitten ikinä teenkin. Täällä suhtaudutaan positiivisesti minuun. Olen jo saanut osasta jutuista palkkioita, mutta tärkeintä on hyvä ja rakentava palaute.
Osaan käyttää jo aika hyvin tietokonetta kiitos opettajien kärsivällisyyden. Me kaikki ollaan yhdessä huipputiimi.
Alussa, kun tulin tänne, luulin, etten selviä elävien kirjoissa. Tämä toiminta pelasti henkeni. En ole ollut yhtenäkään aamuna haluamatta tulla mukaan toimintaan. Täällä on järkevää oikeaa tekemistä, jota ei hoitopaikassa ollut. Olen ollut juomatta noin pari vuotta ja noin vuosi ilman tupakkaa. Eli elämän peruspalikat ovat hyvin kasassa. Olen muuttanut itsenäiseen asumiseen tuetusta asumisesta. Sekin tämän paikan ansiota. Olen kuunnellut muita ja itseni vuoksi lopettanut tupakoinnin. Kiitos Niemikotisäätiön kaikki ihmiset jotka olette tehneet töitä kanssani. Nyt seuraava projekti on painon hallinta joka ei ole helppo projekti. Täällä pystyy puhumaan asiat niiden oikeilla nimillä. Täällä uskotaan, välitetään ja autetaan kuntoutujaa. Pitää vaan löytää se itselle oikea juttu, jotta Niemikotisäätiön opas osaa näyttää polun josta tulee joku päivä moottoritie. Minä olen selviytynyt Kehä 1:lle niin sanotulla elämän polulla.
